Tänä päivänä korut ovat hyvin yleisiä asusteita ja useille niitä kerääntyykin laatikoihin kuin huomaamatta. Oikein säilytettyinä ja hyvin huollettuina korut kestävät pitkään, mutta miten koruja tulisi varjella?
Vuoden kultaseppä ja korusuunnittelija Carina Blomqvist kertoi AVAlle, miten koruja tulisi säilyttää ja miten niitä tulisi huoltaa, jotta ne säilyisivät upeina mahdollisimman pitkään.
Korut eivät kuulu lavuaarin reunalle
Arvokkaat korut pysyvät usein säilössä suurimman osan ajasta odotellen erityisiä tilaisuuksia. Blomqvist muistuttaakin, että koruja ei ole syytä säilyttää missä sattuu – ei edes vähäarvoisempia koruja.

– Säilytyspaikkaan olisi syytä satsata. Koruja ei kuulu säilyttää esimerkiksi lavuaarin reunalla, Blomqvist toteaa.
Eri korutyypeille on omat ideaalit säilytystapansa. Erityisen tarkkana kultaseppä neuvoo kuitenkin olemaan helmikaulakorujen kanssa.
– Korvakorujen säilytykseen sopii hyvin sellainen korupuu, mutta en suosittelisi kaulakorujen pitkäaikaista säilyttämistä roikkumalla. Jos niissä on helmiä, niin ne voivat pahimmillaan venyä. Nykyään on kuitenkin onneksi tarjolla paljon korurasioita, Blomqvist neuvoo.
Ihon täytyy antaa hengittää
Blomqvist kertoo, ettei hän itse mene koskaan saunaan korvakorut korvissaan tai liuta sormuksia sormissaan. Kultaseppä toivookin, että suomalaiset suojelisivat korujaan kuumuudelta ja turhalta rasitukselta silloin kun se on vaivattomasti toteutettavissa.

