Kuka murtautui keskellä yötä lukittuun hevostalliin ja leikkasi hevosen harjan ja ponin hännän? "Mielettömän pettynyt, hämmentynyt ja vihainen fiilis"

Espoolaisella hevostallilla tehtiin erikoista ilkivaltaa viime viikonloppuna, kun joku murtautui lukittuun hevostalliin ja leikkasi hevosen harjan ja ponin hännän lyhyeksi keskellä yötä.

Kilparatsastaja Jessica Jokiranta kohtasi järkyttävän näyn viime lauantaina Kilon ratsastuskeskuksen yksityistallilla Espoossa. Joku oli saksinut hänen hevosensa harjan perjantain ja lauantain välisenä yönä lyhyeksi.

– Mielettömän pettynyt, hämmentynyt ja vihainen fiilis, että joku oikeasti tekee tällaista. Kuka tekee näin toisen hevoselle? Jokiranta kirjoittaa Facebook-julkaisussaan.


Jokiranta kuvailee 18-vuotiasta Greco-hevosta kiltiksi ja ihmisrakkaaksi. Vaikka Grecoa ei vahingoitettu fyysisesti, teko on jättänyt näkyvän muutoksen herkän eläimen käytökseen. Se on esimerkiksi suhtautunut entistä epäilevämmin ja jopa pelokkaasti ihmisiin.

– Se on stressaantuneempi ja seuraukset näkyvät kaikessa arkisessa toiminnassa, Jokiranta kertoo.

Ponilta leikattiin häntä samana yönä

Jokirannan Greco-hevonen ei valitettavasti jäänyt murtautujan ainoaksi uhriksi. Tekijä leikkasi samana yönä myös ponin hännän samassa rakennuksessa sijaitsevan ratsastuskoulun tallin puolella.

Asiasta on tehty rikosilmoitus. Myös tallilla asia otetaan vakavasti, ja siellä tehdään kaikki mahdollinen, jotta syyllinen saataisiin kiinni. Tapaus on kuitenkin jättänyt jälkeensä pelon siitä, että hiippari saattaa palata takaisin.

– Oli motiivi mikä tahansa, niin kyllä se silti ihmetyttää, että miten kukaan tekee tuollaista, Jokiranta sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat