Kuinka selviät hylätyn pesän syndroomasta?

Loppukesä on vaikeaa aikaa vanhemmille, joiden jälkikasvu suuntaa opintojen pariin tai välivuotta viettämään. Ikävän lisäksi oma parisuhde pääsee huomion keskiöön.

Psykologi ja elämäntaitovalmentaja tohtori Pam Spurr jakaa ohjeita hylätyn pesän syndrooman selättämiseksi.

Ei syyllisyysvierailuja

Pidä suhteesi aikuiseen lapseen hyvässä kunnossa. Välirikko on viimeinen asia, jonka haluat tapahtuvaksi. Pilaat välit nopeasti kerjäämällä syyllisyyskäyntejä ja valittamalla harvoista yhteydenotoista.

On houkuttavaa valittaa puhelimessa: "Sinulla oli siis viimeinkin aikaa soittaa minulle?" Säästä kuitenkin ruikutukset ja pidä sääliajatukset omana tietonasi.

Kohtele heitä kuin aikuisia

Hän on edelleen vauvasi (vaikkakin 190-senttinen ja parralla varustettu), mutta jos kohtelet häntä kuin aikuista, pisteesi kasvavat hänen silmissään. Kysy, kuinka usein jälkipolvi haluaa pitää yhteyksiä.

Puhelinsoittojen määrän ohjailu antaa heille tunteen kontrollista. He saattavat kirjoittaa sinulle ja odottaa, että soitat takaisin. Oman puhelinlaskusi kartuttaminen tuo tietenkin sinulle enemmän mukavan vanhemman pisteitä.

Älä kuormita heitä

Sinusta saattaa tuntua, että haluaisit nyyhkiä tyynyysi puoleenpäivään, mutta lapsesi eivät halua tietää sitä. Viimeinen seikka, josta he haluavat kantaa huolta ovat sinun murheesi, kun heillä on paljon uutta ajateltavaa mielessään. Kun he kyläilevät, kerro miten ihanaa on saada heidät kotiin, mutta jätä aihe siihen.

Vältä tuhoavaa käytöstä

Saatat haikailla aikoja, jolloin nuoresi olivat sinusta riippuvaisia ja tämä saa sinut sabotoimaan heidän tekemiään irtiottoja. Jos lähetät heille läjittäin rahaa tai lupaudut maksamaan ylimääräisiä laskuja, eväät heiltä vastuun omasta käytöksestä.

Pitäydy myös Gestapo-tyylisistä kuulusteluista: Älä kysele syövätkö he terveellisiä aamiaisia tai menevätkö ajoissa nukkumaan. Liiallinen urkkiminen aiheuttaa sen, että he epätodennäköisemmin kertovat sinulle asioista, joista todella haluaisit tietää.

Vaali parisuhdettasi

Moni pariskunta järkyttyy huomatessaan, että kun elämä ei enää kietoudu lasten ympärille, suhde alkaa rakoilla. Älä antaudu paniikille. Tilanne on täysin luonnollinen.

Muistuta itseäsi päivittäin siitä, etteivät rutiinisi enää kulje lasten rytmiin. Esimerkiksi sinä ja kumppanisi voitte syödä juuri sitä, mitä haluatte ja silloin, kun haluatte. Saat jopa nautiskella kynttiläillallisesta ilman pelkoa avaimen kääntymisestä lukossa. Elä itsellesi.

Löydä luova energiasi

Nyt on oikea hetki löytää uusi lanka elämään. Muutoksen tuulet voivat nostattaa ahdistusta, mutta lopulta ne kasvattavat itsetuntoa. Kirjaa listalle vähintään kolme asiaa, joita et ole tehnyt tai joissa olet luovuttanut, koska vanhemmuus on vienyt kaikki voimasi. Mikään ei enää pidättele sinua.

Hyväksy hyvät ja huonot päivät

Ensimmäisten kuukausien aikana sen jälkeen, kun poikaset ovat lentäneet pesästä saatat ihmetellä ailahtelevia mielialojasi. Heilahtelut ovat väistämättömiä, sillä toisinaan mietit, miten lapsesi pärjää. Muina päivinä elämäsi etenee suhteellisen iloisissa tunnelmissa.

Ota erilaiset päivät vastaan sellaisina kuin ne tulevat, äläkä yritä piilotella tunteitasi kumppaniltasi tai ystäviltäsi. Turvaudu halutessasi tai neuvoja kaivatessasi ammattikuuntelijaan tai vertaistukeen.

Anna säikeen juosta

Lapsen lähtö ei tarkoita perhe-elämän pysähtymistä. Pidä kiinni langasta, joka on kulkenut läpi elämän lasten syntymästä lähtien.

Puuhaa perhekuvat albumeihin, valmista omat versiot sekä itsellesi että lapsille, ja tee heidän mieliherkkujaan toivottaaksesi heidät tervetulleiksi vierailemaan kotona. Käytä hyödyksi modernin teknologian apuja, Facebookia, sähköpostia ja Skypea.

Pidä ovi auki heille

Lapsesi kasvavat hurjaa vauhtia kohti suurempaa itsenäisyyttä, mutta he tarvitsevat varmistuksen sille, että olet heitä varten olemassa. He luulevat tietävänsä kaiken, todetakseen vain, että se ei pitänytkään paikkaansa. Anna heidän tuntea, että he voivat soittaa koska tahansa, yöllä tai päivällä, jos on tarvetta. Se tuo heille turvallisuuden tunnun.

MTV3/dailymail.co.uk

Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat