KTV:n Riskilä: Tupo-linjausten aika ei ole vielä

SAK:laisen Kunta-alan ammattiliiton KTV:n puheenjohtaja Jouni Riskilä (sd.) toivoo, etteivät työmarkkinajärjestöt tekisi vielä tässä vaiheessa pitkälle meneviä linjauksia tulevasta sopimuskierroksesta.

-On vaara, että jotkut ammattiliitot hirttäytyvät jo tässä vaiheessa oman hallintonsa päätöksiin - joko tulopoliittisen kokonaisratkaisun puolesta tai sitä vastaan. Sen jälkeen päätösten muuttaminen on tunnetusti vaikeaa, vaikka uuteen tilannearviointiin olisi tarvetta, Riskilä varoitti julkisuuteen toimittamassaan kannanotossa.

Riskilä toppuuttelee keskustelua, vaikka hän suhtautuu hyvinkin myönteisesti keskitettyyn tulopolitiikkaan. Verojen alentaminen sopimuksen osana ei hänen mukaansa sen sijaan ole kunta-alan järjestöille yhtä helppo asia kuin yksityisen sektorin vientiliitoille.
-Veropäätöksiä tehtäessä on otettava huomioon myös se, että kansalaisten tarvitsemat kunnalliset palvelut voidaan edelleen järjestää, hän muistutti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat