KRP: Tutkimuksissa ei viitteitä dopingin käytöstä

MTV3:n uutisten saaman tiedon mukaan keskusrikospoliisin tutkimuksissa ei ole ilmennyt mitään, mikä viittaisi siihen, että hiihtäjä Jari Räsänen olisi käyttänyt kasvuhormoneja. Tutkimusten tässä vaiheessa näyttää myös siltä, ettei Hiihtoliitto ole sekaantunut asiaan.

STT:n poliisille tutkittavaksi luovuttama injektiopullo sisältää kasvuhormonia. Tänään valmistuneesta tutkimuksesta ei vielä käy ilmi, onko kyseessä mahdollisesti Genotropin-niminen hormonivalmiste. Ampullin etiketti sen sijaan on osoittautunut väärennökseksi, kertoo tutkintaa johtava rikosylikomisario Pertti Lehtonen keskusrikospoliisista.

Poliisin tutkimukset liittyvät hiihtäjä Jari Räsäsen ja Suomen hiihtoliiton STT:tä koskevaan herjausasiaan. STT:n päätoimittaja Kari Väisänen luovutti pullon keskusrikospoliisille tiistaina. Ampullin sisällön tutki Yhtyneet Laboratoriot Oy:n dopingtestauslaboratorio. Hormonipitoisuus oli hyvin pieni, mutta laboratorion lausunnossa huomautetaan, että pitoisuutta arvioitaessa on syytä ottaa huomioon kasvuhormonivalmisteiden säilyvyys. Pharmaca Fennica 1997 lääkevalmisteet -luettelon mukaan esimerkiksi käyttövalmis Genotropin säilyy jääkaappilämpötilassa valolta suojattuna valmisteen vahvuudesta riippuen 24 tunnista kolmeen viikkoon.

Poliisin tiedossa ei ole, kuinka ampullia on säilytetty ennen kuin se luovutettiin poliisin tutkittavaksi. Poliisi ei näin tiedä, onko tuote mahdollisesti vanhentunutta. Aineen mahdollinen täsmentyminen Genotropin-nimiseksi hormoniksi vie vielä vähintään ensi viikon. Tästä saadaan varmuus vasta Genotropinia valmistavan Pharmacia&Upjohn Oy:n laboratoriossa tehtävien tutkimusten jälkeen. Näyte yhtiön tehtaalle Tukholmaan lähti eilen.

Lehtosella ei ole tietoa lääkeyhtiön tutkimusten aikataulusta. Hänen mukaansa yhtiö kuitenkin haluaa tutkia aineen mahdollisimman pikaisesti.

Väärennetty etiketti

Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion tutkimuksissa on ilmennyt, että injektiopullon etiketti on tehty värilaserkopiokoneella. Injektiopullon etiketissä on teksti Flödesproduktion ja Genotropin.

Pharmacia&Upjohn Oy:n edustaja on ilmoittanut, että pullo ei ole pakattu heidän tehtaassaan. Edustajan mukaan yhtiö ei käytä värikopiokoneella tehtyjä etikettejä.

Pullossa oli muitakin piirteitä, jotka kertovat väärennöksestä. Lehtonen ei halua yksilöidä näitä piirteitä.
-Pullon sisältöähän ei vielä tarkkaan tiedetä. Se voi sisältääkin Genotropinia, mutta sitä ei ole pakattu Pharmacia&Upjohn Oy:n tehtaassa. Jos pullossa on Genotropinia, silloin aine on varastettu tehtaasta, Lehtonen kertoo.

Seppälä: Laboratoriotulos ei ole yllätys

Suomen Antidoping-toimikunnan valvontaryhmän puheenjohtaja, dosentti Timo Seppälä ei ole hämmästynyt siitä, että STT:n hallussa olleesta injektiopullosta on laboratoriotutkimuksissa löytynyt kasvuhormonia.

-Tämä osoittaa nyt sen, että tieto kasvuhormonin käytöstä doping-aineena pitää paikkansa. Kysymys on tämän jälkeen siitä, onko kyseessä Genotropin vai jokin muu hormonivalmiste, sanoo Seppälä.

Markkinoilla on Seppälän tietojen mukaan viisi-kuusi kasvuhormonia sisältävää valmistetta, joita myydään laillisesti eli apteekeissa lääkärin määräyksen mukaan. Mahdollisuuksien rajoissa on sekin, että ampullissa on jotain muuta eli pimeässä laboratoriossa tehtyä hormonivalmistetta.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat