Kristillisdemokraatit: Varhaisen puuttumisen keinoja lisättävä

Kristillisdemokraatit vaativat lainsäädännön ja tulkinnan tarkentamista niissä tapauksissa, joissa kyseessä on lasten terveyden ja hyvinvoinnin turvaaminen ja suojelu.

Kristillisdemokraattien puoluehallitus korosti tänään Helsingissä varhaisen puuttumisen keinoja. Puoluehallitus muistuttaa kannanotossaan, että jos viranomaisen vaitiolovelvollisuutta ja nuoren itsemääräämisoikeutta noudatetaan tiukasti, saattaa esimerkiksi nuoren päihde- tai huumeriippuvuus edetä pitkälle ennen kuin vanhemmat saavat asiasta tietoa. -Yleinen toisten ihmisten asioihin puuttumattomuuden ilmapiiri yhteisössä lisää pahimmillaan nuoren yksinäisyyttä ongelmiensa kanssa, varoitti puoluehallitus.

Kristillisdemokraatit ehdottavat, että viranomaiselta toiselle on myös vanhempien suostumuksella voitava luovuttaa luottamuksellista tietoa, joka edistää vakavien ongelmien hoitoa.

Puoluehallitus pahoittelee sitä, että media niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa kertoo voimakkaasti julkisuuden henkilöiden lasten edesottamukset nuorta itseään säästämättä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat