Krista Pärmäkoski nöyränä Therese Johaug -arvionsa edessä: "Kylmä fakta, kaksi prosenttia"

Krista Pärmäkoski ylsi lauantaina Salpausselän kisoissa jo suhteellisen lähelle maastohiihdon maailmancupin normaalimatkoja hallinnutta Therese Johaugia. Pärmäkoski on silti edelleen nöyränä norjalaistähden kykyjen edessä.

Pärmäkoski sijoittui lauantaina perinteisen hiihtotavan 10 kilometrin väliaikalähtökisassa kolmanneksi ja jäi kisan voittaneesta Johaugista vain 11,8 sekuntia. Pärmäkoski olisi voinut olla tätäkin lähempänä, jos ei olisi menettänyt muutamaa sekuntia kaatumiseen lopussa J-mutkassa.

– Lauantai jäi vähän kaivelemaan. Katsoin somesta, kun joku oli päivittänyt, että olin kaksi piste jotain (2,4 sekuntia) Thereseä perässä vitosen kohdalla. Sehän oli näppien ulottuvilla, Pärmäkoski totesi sunnuntain viestin kakkossijan jälkeen.

– Mitä sykekäyriä katsoin lauantailta, olen hiihtänyt fiksusti. Ei alku ollut liian kova. Therese vain menee älyttömän kovaa. Se oli hyvä kisa – jos ei nyt minun urani parhaimpia, niin tämän kauden parhaimpia kisoja. Fokus oli siinä tosi hyvä.

Poikkeus

Kiistämätön tosiasia on, että Johaug menee usein liian kovaa ketä tahansa naista ajatellen. MTV Urheilu kysyi, uskooko Pärmäkoski, että hän voi vielä jonain päivänä voittaa normaalimatkoja hallinneen norjalaisen. Pärmäkosken vastaus oli myöntävä, mutta sisälsi realismia huokuvia reunaehtoja.

– On vain kylmä fakta, että huippuyksilöitä sattuu johonkin ja Therese varmaan kuuluu niihin kahteen prosenttiin, jotka ovat huippuyksilöiden joukossa. Hän on osoittanut muissakin lajeissa olevansa tosi kova kestävyysurheilija. Vaatii ehkä hänen epäonneaan ja itselle ihan huippuvirettä, että hänet pystyy lyömään, Pärmäkoski sanoi.

Johaug on antanut näyttöjä myös kestävyysjuoksussa. Viime kesänä hän voitti Norjan mestaruuskisojen 10 000 metrin kilpailun ylivoimaiseen tyyliin. Voittoaika 32.20,19 oli kovaa eurooppalaista valuuttaa ja alitti EM-kisarajan Pariisin tämän vuoden kisoihin.

"Canmore antaa mahdollisuuksia"

Pärmäkoski pähkäili, että Johaug tulee olemaan vaikea voitettava ensi viikonloppuna Holmenkollenin 30 kilometrillä kotiyleisönsä edessä.

Pohjois-Amerikassa on tämän jälkeen sprinttikiertue, minkä jälkeen maailmancuo päättyy Kanadan Canmoressa 20. ja 21. päivä tätä kuuta hiihdettäviin normaalimatkan kisoihin. Naisilla ovat ohjelmassa 10 kilometrin vapaan yhteislähtökilpailu ja sama matka perinteisen takaa-ajona.

– Canmore antaa mahdollisuuksia. En tosin tiedä, lähteekö hän sitä ennen sprinttikiertueelle, jonne itse lähden. Siinä voi pelata sopeutumisen kanssa. Jos hän menee suoraan Canmoreen, hän saa siitä pienen hyödyn.

NIin tai näin, Pärmäkoski spekuloi, että jos hän ei päihitä Johaugia tällä kaudella, näin voisi käydä myöhemmin.

– Kyllä minä uskon, että hänen lyömisensä olisi mahdollista joku päivä.

Lue myös:

    Uusimmat