Kriisitilanteet koventavat rikoksista annettavia tuomioita

Lain käyttö lipsahtaa kriisiaikoina helposti sattumanvaraiseksi, kertoo väitöstutkimus.

Rikoksista annettavat rangaistukset kovenevat kriisitilanteissa ilman lain muutoksiakin, kertoo tänään tarkastettava väitöstutkimus. Varkausrikoksista annetut rangaistukset kohosivat sekä kansalaissodan että 1930-luvun alun kriisin jälkeen.

Tutkimuksen mukaan lain käyttö lipsahtaa kriisiaikoina helposti sattumanvaraiseksi. Esimerkiksi entiset punavangit saivat kansalaissodan jälkeen varkausrikoksista keskimääräistä kovempia tuomioita.

Tutkimuksen tehneen Ilari Hannulan mukaan ilmapiiri kiristyy ja rangaistukset nousevat, kun eriarvoisuus yhteiskunnassa lisääntyy. Hän uskoo ilmiön näkyvän myös nykypäivän yhteiskunnassa.

Rangaistukset ovat lähteneet jälleen nousuun, minkä taustalla voi olla esimerkiksi 1990-luvun alun laman aiheuttama eriarvoistuminen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat