Kreikkalaiset ovat elvyttämässä muinaisten aikojen olympialaisten tapoja ensi vuoden nykyaikaisiin kisoihinsa. Ateenan kisäisännät yrittävät saada kansainvälistä yleisurheiluliittoa IAAF:ä suostumaan hankkeeseen, jossa miesten kuulantyöntö järjestettäisiin antiikin kisojen vanhalla paikalla Olympiassa.
Kuulantyöntökisa olisi tarkoitettu vain miehille, koska antiikin olympialaisiin saivat osallistua vain miehet. Naisten kuulantyöntö on määrä käydä muiden yleisurheilulajien tapaan Ateenan olympiastadionilla Marussissa. Alastomiksi kilpailijoiden ei kuitenkaan tarvitse riisuutua, vaikka antiikin aikaan miehet urheilivat nakuina, ja tarinan mukaan lähinnä juuri sen takia, ettei naisia päässyt vahingossakaan mukaan kilpailuihin. Kerran näin oli kuulemma käynyt, ja se haluttiin vastedes estää alastomuudella.
Ateenan kisojen järjestelykomitean ATHOC:n hanke ei miellytä kaikkia, eikä etenkään naisia, vaikka maan hallituskin on sen takana. Kreikkalainen Euroopan parlamentin jäsen Anna Karamanou vastustaa ATHOC:n ehdotusta.
-Vastustan sellaisten vanhojen tapojen elvyttämistä, jotka ovat ihmisoikeuksia ja erityisesti naisten oikeuksia vastaan. Muinaisina aikoina ei yksikään nainen, eivät edes urheilijoiden äidit, saaneet seurata kilpailuja. Haluammeko palauttaa myös tuon tavan? Karamanou pohti.
Olympia sijaitsee noin 350 kilometriä Ateenasta lounaaseen. Se on omistettu antiikin ajan pääjumalalle Zeukselle. Olympia on antiikin olympialaisten synnyinpaikka, ja siellä sytytetään nykyisin olympiatuli.
(MTV3-STT)
