Kreikka kielsi Googlea kuvaamasta katujaan

Hakukoneyhtiö Googlen maailmanlaajuinen projekti kaupunkien katunäkymien kuvaamiseksi on kokenut kolauksen Kreikassa. Kreikan viranomaiset ovat kieltäneet Googlea kuvaamasta maan katuja ennen kuin hakukoneyhtiö pystyy takaamaan, että kuvissa ei loukata yksityisyyden suojaa.

Google Maps- sekä Google Earth -palveluja varten otetuilla katukuvilla halutaan muun muassa helpottaa kaupungissa suunnistamista. Hakukoneyhtiö on tähän mennessä kuvannut katuja yli sadassa kaupungissa ympäri maailmaa. Huhtikuussa yhtiö kävi kuvaamassa myös Suomen katunäkymiä.

CNN:n mukaan Kreikka ei ole ainoa paikka, jossa kuvausprojektia on vastustettu. Viime kuussa pienen englantilaiskylän asukkaat häätivät Googlen kuvaajat pois, koska he pelkäsivät, että kuvat hienoista tonteista ja pihoista houkuttelisivat rikollisia alueelle.

Lisäksi hakukoneyhtiö joutui poistamaan Lontoosta ottamiaan kyseenalaisia katukuvia. Yhdessä kuvassa tunnistettavan näköinen mies kävelee sisään aikuisviihdekauppaan. Toisessa kuvassa puolestaan päihtynyt mies oksentaa suurkaupungin bussipysäkillä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat