Kranaattitulta USA:n tukikohtaan Afganistanissa

Yhdysvaltain tukikohtaa Kandaharin lentokentällä on tänä iltana tulitettu kranaateilla. Tukikohdan sotilaat vastasivat tuleen jalkaväkiasein.

Komentaja Frank Merrimanin mukaan amerikkalaisjoukot pidättivät tukikohdan ulkopuolella seitsemän henkilöä. Kolmen muun nähtiin pakenevan paikalta ajoneuvolla.

Kandaharissa oleva Reuters-television kuvaaja kertoi aiemmin kuulleensa tukikohdan liepeiltä räjähdyksiä ja tulitusta, joka kesti noin puoli tuntia. Kuvaaja Taras Protsyukin mukaan amerikkalaiset näyttivät tulittavan tukikohdan länsipuolella sijaitsevia kukkuloita kohti. Tukikohdan kaikki valot sammutettiin lukuunottamatta vankilaa, jossa pidetään Talebanin ja al-Qaida-verkoston jäseniksi epäiltyjä henkilöitä.

Tukikohtaan sijoitettujen kanadalaisjoukkojen tiedotusupseeri Chirs LeMay ei suostunut kertomaan tulituksen syytä, mutta vahvisti, "ettei kyseessä ole harjoitus".

Kandaharin lentokentälle perustetussa tukikohdassa on noin 4 100 sotilasta, joista pääosa amerikkalaisia.

Tähän mennessä vakavin hyökkäys tukikohtaa vastaan tehtiin viime kuussa, jolloin joukko aseistautuneita miehiä tulitti tukikohtaa rynnäkkökivääreillä. Kukaan tukikohtaa puolustaneista sotilaista ei haavoittunut. Muutama päivä myöhemmin tukikohdan liepeiltä löytyi maahan kaivettu asekätkö.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat