Kaksi viimeistä päivää ovat olleet täynnä vaikeita päätöksiä ja päätöksien todennäköisten seuraamuksien punnitsemista. Pohdinta on koskenut käynnissä olevaa "kilpailua" siitä, kuka on ensimmäinen suomalaisnainen Everestin huipulla. Tästä ensimmäisen naisen tittelistä kilpailevat Anne-Mari Hyryläinen ja Carina Räihä.
Keskiviikkona Anne-Mari kiipesi kakkosleiriin kuultuaan Carinan lähteneen huippuyritykseensä päivää aikaisemmin. Keskiviikko-torstaiyön molemmat naiset viettivät samaisessa kakkosleirissä 6400 metrin korkeudessa. Torstaina aamulla saimme viestin kakkosleiristä, että Carina kiipesi kolmosleiriin. Tämä siirto laittoi Anne-Marin vaikean päätöksen eteen: kiivetäkö kolmosleiriin jo torstaina, jotta asetelma säilyisi ennallaan vai jäädäkö odottamaan kakkosleiriin lisätietoja lähipäivien säästä. Päätös vaikuttaisi mahdollisesti suoraan "kilpailun" lopputulokseen mutta myös useamman kiipeilijän turvallisuuteen.
Sääennusteiden selkeä viesti: Älä kiipeä!
Käyttämämme yhdysvaltalaiset sääennusteet eivät ole näyttäneet eivätkä näytä suosiollista tai turvallista säätä huipulle nousuun tulevan viikon aikana. Niistä tulkittava viesti on hyvin selvä: älä kiipeä. Pakkaa sekoittaa eurooppalainen sääennuste, joka yhä näyttää pienen sääikkunan avautuvan 15.-17.5. paikkeilla. Oma luottamuksemme tuota sääikkunaa kohtaan on vähäinen ja myös suurin osa kokeneista suurista tiimeistä on päättänyt olla luottamatta eurooppalaiseen ennusteeseen. Siksi myöskään Sky Climbers -tiimi Anne-Maria lukuun ottamatta ei lähtenyt huippuyritykseen, vaan odotamme perusleirissä turvallisempaa sääikkunaa.
Kävimme torstaina iltapäivällä pitkät keskustelut Anne-Marin ja hänen kiipeilysherpansa Pasang Wangchu Sherpan kanssa radiopuhelimitse kakkosleiriin. Annoimme heille kaiken meillä olevan informaation koskien sääennusteita ja tätä luotua kilpailutilannetta. Päätös jatkamisesta ylöspäin tai kääntymisestä takaisin on täysin Anne-Marilla ja Pasang Wangchulla. Saimme Carinan tiimiltä tiedon, että Carina olisi kaksi yötä kolmosleirissä ja yrittäisi huipulle 16.5. Pidämme tätä tietoa tarkoituksellisena hämäyksenä, sillä normaalisti kukaan ei vietä kahta yötä kolmosessa huippuyrityksellään. Uskomme Carinan siis yrittävän huipulle jo 15.5. mahdollisesti suurellakin riskillä.




