Kotiteollisuuden basisti perusti baarin - mukana myös Nightwish-Tuomas

Nightwishin Tuomas Holopainen ja Kotiteollisuuden Janne Hongisto (Kuvat: Lehtikuva)
Nightwishin Tuomas Holopainen ja Kotiteollisuuden Janne Hongisto (Kuvat: Lehtikuva)Lehtikuva
Julkaistu 21.01.2009 18:11(Päivitetty 21.01.2009 18:19)

Kotiteollisuuden basistin Janne Hongiston kotikylään perustamassa juottolassa on osakkaana myös Nightwishin keulahahmo Tuomas Holopainen.

Hongiston baari löytyy itärajalta, miehen nykyisestä kotikylästä Tohmajärven Tikkalasta.

– Se on sellainen suoraan 70-luvulta reväisty kyläbaari. Ei mitään siistiä meininkiä, mutta on se sen verran siisti, ettei Tikkalan juopot uskalla tulla sinne. Se on vissiin liian hieno niille tai omistajaporukka on liian kultturellia. Holopaisen Tuomas on yksi osakas ja Viikatteen Kallekin on mukana.

Pölösen Markun seuraavaa elokuvaa Ralliraita on kuvattu paljon siellä, ja käyhän baarissa jokin bändikin joka viikko. Käytiinhän myökin vetäisemässä siellä yksi keikka lokakuun puolessavälissä. Kai se on sellaista näpertelyä, mutta mukavaa näpertelyä, bassotaitelija kertoo Soundin haastattelussa.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Kotiteollisuus