Kotimainen elokuva kerännyt yli miljoona katsojaa

Tämän vuoden neljästätoista kotimaisen elokuvan ensi-illasta on vielä kaksi jäljellä: Pekka Lehtosaaren ohjaama Röllin sydän ja Lauri Nurksen esikoisohjaus Sooloilua.

Suomalaiset elokuvat ovat tänä vuonna keränneet yhteensä 1 020 000 katsojaa elokuvateattereissa. Kotimaisen elokuvan osuus kaikista katsojista on noin 16 prosenttia.

Vuoden katsotuin kotimainen elokuva on edelleen Aleksi Mäkelän V2 - Jäätynyt enkeli 193 600 katsojallaan. Toiseksi katsotuin on JP Siilin Ganes 169 558 katsojalla ja kolmanneksi listalla on noussut Juha Wuolijoen Joulutarina, jonka on neljässä viikossa nähnyt jo 151 428 katsojaa.

Tämän vuoden neljästätoista ensi-illasta on vielä kaksi jäljellä. Perjantaina 14. joulukuuta ensi-iltansa saa Pekka Lehtosaaren ohjaama koko perheen animaatioseikkailu Röllin sydän ja vuoden päättää 28. joulukuuta teattereihin saapuva Lauri Nurksen esikoisohjaus Sooloilua.

Kotimainen elokuvavuosi 2008 alkaa 11. tammikuuta Dome Karukosken ohjauksella Tummien perhosten koti. Elokuva perustuu Leena Landerin samannimiseen romaaniin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat