Kosovon Mitrovicassa rajuja mellakoita

Kymmenen ihmistä on kuollut ja 250 loukkaantunut serbien ja albaanien yhteenotoissa Kosovon Mitrovicassa. Myös 11 Kfor-joukkojen rauhanturvaajaa loukkaantui levottomuuksissa.

Ainakin kymmenen ihmistä on kuollut Mitrovican kaupungissa Kosovossa puhjenneissa serbien ja albaanien yhteenotoissa, kertoivat sairaalalähteet ja YK uutistoimisto AFP:n mukaan. Loukkaantuneita on yli 250. Kuolleista kahdeksan on albaaneja ja kaksi serbejä.

Myös yksitoista Kfor-joukkojen rauhanturvaajaa loukkaantui levottomuuksissa. Kolmen ranskalaissotilaan tilaa kuvattiin vakavaksi.

Yhteenotot puhkesivat Mitrovicassa aamupäivällä, ja kaupungissa ammuskeltiin edelleen useita tunteja myöhemmin. Puolalaiset poliisijoukot ja rauhanturvajoukot yrittivät hajottaa mieltään osoittavat väkijoukot kyynelkaasua ja kumiluoteja käyttämällä. YK:n poliisin edustaja kuvasi puhelimitse tilannetta uutistoimisto Reutersille erittäin pahaksi.

Mellakka sai alkunsa Mitrovican eteläosan albaaniasukkaiden raivostuttua tiedoista, joiden mukaan kaksi albaanilasta oli hukkunut eilen, kun serbilapset olivat ajaneet heidät jokeen.

Serbit puolestaan syyttävät albaaneja viime viikolla Pristinan lähellä sijaitsevalla serbialueella sattuneesta ampumavälikohtauksesta, jossa yksi serbinuori loukkaantui vaikeasti

Levottomuuksia myös Pristinan liepeillä

Yhteenottoja puhkesi myös Kosovon pääkaupungin Pristinan lähellä sijaitsevassa Caglavican kylässä, missä vähemmistönä olevat serbit tukkivat teitä kolmatta päivää peräkkäin.

Serbit protestoivat 18-vuotiaan nuorukaisen pari päivää sitten tapahtunutta murhayritystä. Nuorukainen haavoittui vakavasti ampumavälikohtauksessa.

YK-poliisi ja Kfor-joukot yrittivät estää tuhansia albaaneja ryntäämästä jalan Pristinasta Caglavican kylään.

Tilanne Kosovossa yhä jännittynyt

Eräät Kosovon alueet ovat asiantuntijoiden mukaan edelleenkin etninen ruutitynnyri, eikä serbien ja albaanien lähentymisestä näy merkkejä, vaikka alue on ollut jo lähes viisi vuotta YK:n hallinnassa.

YK:n valtuutuksella Kosovossa toimiviin Nato-johtoisiin Kfor-joukkoihin kuuluu noin 700 suomalaista. Harri Holkeri taas on ollut viime kesästä lähtien YK:n väliaikaishallinnon Unmikin johtaja Kosovossa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

(Kymmenen uutiset 17.03.2004)

(Seitsemän uutiset 17.03.2004)

Lue myös:

    Uusimmat