Koskinen: Maatalouskiistassa turha blokkiutua

EU:n komission tuore maatalouspolitiikan uudistuspaketti sisältää oikeansuuntaisia linjauksia. Mukana on kuitenkin Suomen kannalta erittäin vaikeita ja hankalia asioita, jotka on saatava korjattua. Näin kuvasi maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen EU-ministerivaliokunnan alustavia linjauksia tänään.

Eri jäsenmaiden kannat alkavat selvitä maanantaina Brysselissä kokoontuvan maatalousneuvoston jälkeen, mutta Koskisen mukaan Suomella ei ole pienenä maana syytä hakeutua mihinkään rintamaan vaan pyrkiä kertomaan uudistuksesta meille koituvista ongelmista kaikille maille.

Koskinen arveli, että neuvoston päätelmät maatalouspaketista valmistuvat loppuvuodesta, minkä jälkeen komissio antaa varsinaisia konkreettisia esityksiä. Lopullisten päätösten aika koittanee joskus ensi keväänä. Ratkaisut vaativat taakseen määräenemmistön. Maa- ja metsätalousministeriö on tarkentanut laskelmiaan menetyksistä, joita suomalaisille tiloille viljan tavoitehinnan alennuksesta ja toisaalta painopisteen siirtämisestä maaseudun kehittämiseen aiheutuisi. Nyt miinusta lasketaan kertyvän 70 miljoonaa euroa vuodessa, kun aiempi arvio oli vajaat 50 miljoonaa.

Koskisen mukaan menetyksiä voitaisiin korvata mm. nostamalla LFA- eli luonnonhaittakorvauksen hehtaarikohtaista enimmäismäärää nykyisestä 200 eurosta. Korvausta on meillä maksettu keskimäärin 194 euroa. Toinen tapa olisi nostaa sitä eurorajaa, jota pienempiä vuosittaisia tukia ei uudistuksen yhteydessä leikata. Komissio esittää rajaksi 5000:ta euroa.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat