Hornet-hävittäjien seuraajahankkeessa viive vaikuttaa koronaepidemian vuoksi väistämättömältä, sanoo HX-hankkeen ohjelmanjohtaja Lauri Puranen puolustusministeriöstä.
Hänen mukaansa tavoitteena on kuitenkin yhä se, että valintapäätös uusista hävittäjistä tehdään suunnitellusti ensi vuonna.
Neuvottelujen edistämiseen on Purasen mukaan pyritty löytämään ratkaisuja muun muassa etäyhteyksien kautta, mutta kokonaan se ei epidemian ja sen vastatoimien muodostamaa ongelmaa poista.
– Tietyn sisältöisiä neuvotteluja voidaan käydä vain kasvotusten ja tietoturvallisessa tilassa, mikä ei tällä hetkellä ole mahdollista, Puranen sanoo sähköpostikommentissaan STT:lle.
Video: Näitä hävittäjiä Suomessa testattiin kevättalven aikana – katso kattava selvitys!
HX-hankkeessa tehdään Purasen mukaan tällä hetkellä täysillä töitä tarkennettuun tarjouspyyntöön annettujen vastausten ja Suomessa järjestettyjen hävittäjätestien (HX Challenge) tulosten analysoinnissa.
Hornetien seuraajahanke on niin pitkäkestoinen, ettei viikkojen tai kuukausien viive neuvotteluissa tai arvioinnissa ole Purasen mukaan merkittävä.
– Tämän hetkisen arvion mukaan lopulliset tarjoukset voidaan pyytää tänä vuonna, ja päätös voitaisiin tehdä ensi vuonna, hän sanoo.
