Koronarokotukset voitaisiin teoriassa aloittaa Suomessakin jo joulukuussa – käytännössä kuitenkaan ei: "Kuka haluaa ryhtyä rokottamaan jouluaattona?"

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek taustoittaa, milloin koronarkotukset voidaan aloittaa Suomessa – arvioiden mukaan rokote voisi olla markkinoilla jo joulukuussa:"Optimistista, mutta mahdollista" 8:53
Miksi lapset eivät tule saamaan koronarokotetta vielä pitkään aikaan? Katso koko ylilääkäri Nohynekin haastattelu videolta.

Lupaavia koronarokotteita ilmestynee markkinoille pian. Mutta koska suomalaiset saavat ensimmäiset koronarokotteet?

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo MTV:n Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen -ohjelmassa, että koronarokotusten aloittaminen olisi mahdollista Suomessakin jo tämän vuoden puolella. 

– Koska luvat saadaan rokotusyhtiöille, sitä ei vielä tiedetä. Moni firmoista on sanonut, että rokotteita voidaan alkaa lähettää maihin, jotka ovat niitä tilanneet sinä päivänä, kun lupa on saatu.

– Mutta käytännön näkökulmasta: Kuka haluaa ryhtyä rokottamaan jouluaattona. Sitä voi kysyä, Nohynek pohtii.

Useampi maa, muun muassa Saksa, on arvioinut pystyvänsä käynnistämään rokotukset jo joulukuun puolivälissä. 

Tällä hetkellä kolme rokotekehittäjää, AstraZeneca, Moderna sekä Pfizer ja BioNTech ovat kertoneet rokotekehityksensä lupaavista tuloksista. 

Euroopan Unioni on neuvotellut usean rokotevalmistajan kanssa rokotteen ostosopimuksista, joissa Suomikin on mukana. Rokotteita jaetaan Nohynekin mukaan EU-maihin suhteessa väestön määrään.

Nohynek kuitenkin muistuttaa, että toistaiseksi yhdelläkään rokotevalmistajalla ei ole myyntilupaa rokotteelle. Seuraavaksi lääkeyhtiöiltä odotetaan tutkimustulosten luovuttamista lääkeviranomaisille.

Lue myös:

    Uusimmat