Henri Kontinen eteni poikien tenniksen Wimbledon-turnauksessa puolivälieriin keskiviikkona. Kontinen voitti kolmannen kierroksen vastustajansa, Kiinan Ze Zhangin kolmieräisen taiston jälkeen 6-2, 3-6, 8-6.
Puolivälierissä Kontinen kohtaa Australian Dane Propoggian.
Kontisen ja Zhangin keskiviikon ottelu oli tasainen sekä alussa että lopussa. Kontinen mursi avauserässä 2-2-tilanteessa Zhangin syötön ja karkasi lopulta helppoon erävoittoon.
Toinen erä oli puolestaan Zhangin heiniä, sillä hän voitti sen puolestaan lähes yhtä helposti, 3-6.
Ratkaisevassa kolmannessa erässä Kontinen kokosi itsensä ja meni jo 4-1-johtoon. Zhang ei kuitenkaan antanut periksi, vaan kavensi 2-4:ään.
Kontinen piti niin ikään syöttönsä edeten pelin päähän voitosta, mutta kiinalainen nousi aina 5-5:een ja 6-6:een asti. Kontinen piti tiukassa tilanteessa päänsä kylmänä ja venyi erässä 8-6-voittoon.
(MTV3-STT)
