Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kääntyi uusi sivu tällä viikolla, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Vaikka Venäjän etupiiriajattelussa ei olekaan mitään uutta, tällä kertaa raja on ylitetty aivan eri tavalla kuin aiemmin, kirjoittaa sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll.
Venäjän toimien vuoksi perjantaina järjestettiin Naton huippukokous, johon myös Natoon kuulumattomat rauhankumppanimaat Suomi ja Ruotsi osallistuivat. Venäjän viimeaikaisten toimien takia tapahtuma sai paljon huomiota, vaikka kyseessä ei ole mitään poikkeuksellista: viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomi on osallistunut Naton huippukokoukseen viisi kertaa. Tällä kertaa kuitenkin sekä tasavallan presidentti että pääministeri pitivät asiasta suoran tiedotustilaisuuden televisiossa myöhään perjantai-iltana, mitä voi pitää hyvin poikkeuksellisena.
Venäjä ei koe saavuttavansa dialogilla mitään
Venäjän toiminta on muuttanut Euroopan turvallisuustilannetta ja -ajattelua. Naton turvatakuut ovat yhtäkkiä samanlaisessa kaiken mediatilan valtaavassa asemassa kuin koronapandemia kaksi vuotta sitten. Eikä se ole yllättävää: Putinin Venäjä ei kunnioita rajanaapureidensa suvereniteettia, vaan sotii avoimesti keskellä Eurooppa. On tyrmistyttävää, että äskeinen lause ei tämän viikon jälkeen enää edes hätkäytä.
Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Tomas Ries sanoi perjantaina Helsingin Sanomissa, että “Putinin Venäjältä (...) voi odottaa mitä tahansa.” Venäjän ulkoministeriön edustaja Maria Zaharova puolestaan ilmoitti, että Suomen liittymisellä Natoon olisi “sekä sotilaallisiin että poliittisiin seuraamuksiin.”