Venäjän uhitellessa pelkkä Euroopan yhtenäisyys ei riitä. Tarvittaisiin kaikkien länsimaiden yhtenäisyyttä, ja sitä yhtenäisyyttä Suomenkin pitää edistää, kirjoittaa MTV Uutisten kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä.
Tasavallan presidentin Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe oli selkeä ja ryhdikäs. Siinä kerrottiin, että Suomella on täysi oikeus halutessaan hakeutua Naton jäseneksi. Viesti oli vanha, mutta ajankohta oli uusi. Presidentin puheenvuoro poisti kaikki epäilyt Suomen linjasta.
Puhe oli viisas veto. Se pakotti Putinin miettimään kannattaako käyttää sotilaallista voimaa Ukrainassa, jos se kerran johtaa Naton laajenemiseen pohjoisessa.
"Briljanttia!" oli ensimmäinen reaktioni. Nyt Suomi oikeasti käyttää Nato-optiota tavalla, joka parantaa koko Euroopan turvallisuutta. Venäjän on pakko miettiä Ukrainan-operaation geopoliittisia seurauksia uudelleen. Tämä vähentää sodan uhkaa Euroopassa.
Sen jälkeen Suomen linja on valitettavasti ollut epäselvä. Presidentti on selitellyt puhettaan ja sen synnyttämää keskustelua. Pääministeri Sanna Marin on todennut, että Suomi tuskin hakee Nato-jäsenyyttä hänen pääministerikautenaan.
Pääministerin lausunto saattoi olla lipsahdus. Hän tuskin halusi muuttaa Suomen turvallisuuspoliittista linjaa. Mutta paljon isompi lipsahdus oli presidentti Joe Bidenin toteamus, jonka mukaan lännen vastatoimet voisivat jäädä vähäisiksi, jos Venäjä tekisi vain pienen sotilaallisen tunkeutumisen Ukrainaan. Lipsahduksilla kuitenkin voi olla samansuuntaisia seurauksia: Venäjän näkökulmasta ne ovat pienentäneet mahdollisten sotatoimien geopoliittisia ja taloudellisia kustannuksia. Jos Ukrainasta voi ottaa pienen palasen ilman ankaria talouspakotteita tai Naton laajentumista Suomeen, niin ehkä operaatio kannattaa tehdä.
Lue myös: Pöllöraati: Sanna Marinin Nato-kommentti oli pientä verrattuna Joe Bidenin mokaan – "Käytännössä sanoi venäläisille, että menkää, menkää..."
Olen itse ollut Nato-jäsenyyden kannalla 1990-luvulta saakka, mutta nyt ei ole kysymys Nato-jäsenyydestä. Fiksut ihmiset voivat olla siitä eri mieltä. Nyt on kysymys lännen yhtenäisyydestä. On kyse siitä, pysyvätkö Yhdysvallat, Britannia ja Euroopan unioni yhteisessä rintamassa. Jos Suomi ilmoittaa ennakolta, että emme liity Natoon, tapahtui Ukrainassa mitä tahansa, emme enää vahvista länttä vaan heikennämme sitä.
Yksittäinen kannanotto ei olisi merkittävä, jos se ei olisi osa laajempaa trendiä. Valitettavasti lännen yhtenäisyyttä koetellaan nyt laajemminkin. Ranskan presidentti Emmanuel Macron vaati tällä viikolla Eurooppaa avaamaan suoran neuvotteluyhteyden Venäjään. Tässä hän pelasi suoraan Presidentti Putinin pussiin. Mikä olisi parempi Venäjälle, kuin jakaa länsi lupaamalla erilaisia myönnytyksiä Euroopalla kuin Yhdysvalloille?
Tasavallan presidentti Niinistö on viime aikoina puhunut Euroopan unionin yhtenäisyyden puolesta. Saksalaiselle Zeit-lehdelle antamassaan haastattelussa hän sanoi: "Jos olemme siis oikea unioni, silloin tämän unionin on myös vastattava yhtenäisenä." Viestissä ei sinänsä ole mitään vikaa. Ongelma on siinä, että se tuli ulos täsmälleen samaan aikaan kuin Macronin kannanotto eurooppalaisen neuvottelukanavan synnyttämisen puolesta. Vaikutti siltä, että sekä EU:n puheenjohtajamaa Ranskalle että Suomelle on tärkeämpää taata Euroopan unionin yhtenäisyys kuin lännen yhtenäisyys.
On totta, että Euroopan pitää kehittää vahvistaa yhtenäisyyttään. Mutta tällä hetkellä lännen yhtenäisyys on tärkeämpää. Tarvitsemme Yhdysvaltoja, Britanniaa ja Euroopan ulkopuolisia länsimaita vastaamaan Venäjän ja Kiinan haasteeseen. Euroopan unioni ei yksin riitä.
Suomen tulisi tehdä selväksi, että emme sooloile vaan toimimme samassa joukkueessa Yhdysvaltojen ja Euroopan kanssa. Tällä hetkellä tuota joukkuetta johtaa Yhdysvallat, ei Eurooppa. Euroopan vuoro tulee sitten, kun välitön sodan uhka on ohitse tai, pahimmassa tapauksessa, kun sotilaallisen kriisin jälkiä ryhdytään korjaamaan.
Suomen ulkopolitiikassa on tällä hetkellä häivähdys kylmän sodan ajan puolueettomuuspolitiikasta. Pienet häivähdykset eivät haittaa, mutta jos puolueettomuusajattelusta tulee ulkopolitiikan valtavirtaa, heikennämme lännen yhtenäisyyttä ja maalaamme itseämme nurkkaan. Urho Kekkosen ajan ulkopolitiikka sopisi hyvinkin malliksi Ukrainalle, joka on samantapaisessa geopoliittisessa tilanteessa kuin Suomi oli toisen maailmansodan jälkeen.
Mutta Suomelle se ei enää sovi. Meidän geopoliittinen asemamme on muuttunut. Emme enää ole Venäjän etupiirissä. Olemme osa länttä. Meidän tehtävämme on vahvistaa sitä vaikean kriisin aikana.