Scottie Schefflerin otteita seuratessa unohtuu se, että golf on vaativuudessaan anteeksiantamaton peli ja yksi maailman kilpailluimmista yksilölajeista, MTV Urheilun Ossi Karvonen kirjoittaa.
Kun Scottie Scheffler voitti uransa ensimmäisen kisan golfin ykköskiertueella Phoenixissa helmikuussa 2022, kukaan ei osannut ennustaa, mitä seuraavan reilun kolmen vuoden aikana tulee tapahtumaan.
Sunnuntaina yhdysvaltalaisen PGA-turnausvoittolaskuri raksahti lukemaan 18. Näiden tittelien joukossa on myös viisi major-ykkössijaa ja kaksi arvostettua Players-pystiä. Lisäksi maailman ykköspelaaja juhli olympiakultaa vuosi sitten Pariisissa. Maailmanlistalla Schefflerillä, 29, on kasassa enemmän pisteitä kuin kahdella seuraavalla yhteensä.
Vastaavanlaista dominointia ei ole todistettu modernissa golfissa sitten Tiger Woodsin huippuvuosien. Voittojen lisäksi Schefflerissä hämmästyttää hänen tasaisuutensa. Viime maaliskuun lopusta lähtien hän on pelannut 13 turnausta, voittanut niistä viisi ja ollut jokaisessa vähintään kahdeksan parhaan joukossa – aivan posketon saldo! Edellisen kerran vastaavaan oli pystynyt Tom Weiskopf vuonna 1973.
Woods on sanonut, että Scheffler ja lajin toinen suurtähti Rory McIlroy eroavat muista nykypelaajista pallonkontaktista syntyvän äänen perusteella. Tämä on hämmästyttävä arvio, sillä jo PGA-kiertueella pelaa parisataa huippuammattilaista. Lajin kilpailullisuutta avaa myös se, että pelkästään Yhdysvalloista löytyy noin 60 000 niin sanottua scratch-golfaria, joka kykenee pelaamaan kentän kuin kentän ihannetulokseen.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Woodsin arviosta päästään Schefflerin tekniseen osaamiseen. Vaikka moni tykkää nostaa Schefflerin svingistä esiin hänen hyvin omalaatuisen jalkatyönsä, se on puhdas sivuseikka. Ensinnäkin hänen mailan lavan hallintansa on ylivertaista. Tämän seurauksena pallon lentorata on poikkeuksellisen hyvässä kontrollissa.
Nämä lyönnit Scheffler valjastaa käyttöönsä taktiikan osalta nerokkaasti. Hän valitsee äärimmäisen harvoin väärän lyönnin, ja jopa epäonnistuessaan hän missaa lyönnin usein vähemmän vaaralliselle puolelle. Tämä ei ole sattumaa.
Kun tähän päälle lisätään henkinen vahvuus, muut huippugolfarit lähes statistin asemaan sysäävä Scheffler-cocktail on kasassa. Scheffler ei kipsaannu johtoasemassa, ja kuten Robert McIntyrea vastaan BMW Championship -kisan päätöskierroksella sunnuntaina nähtiin, hän pitää paineen päällä jatkuvasti jahdatessaan kärkipaikkaa. McIntyren elekieli oli näkemisen arvoinen, kun Scheffler käytännössä sinetöi voittonsa huimalla chippi-birdiellä 17. väylällä (video alla).
Juttu jatkuu upotuksen alla.
Scheffler sanoi voittamansa The Open -suurturnauksen alla heinäkuussa, että hän on mieluummin hyvä isä kuin erinomainen golfari. Hän tunnusti myös painineensa motivaatio-ongelmien kanssa.
– Tuntuu siltä, että teet koko elämäsi töitä juhliaksesi turnausvoittoja muutaman minuutin ajan, hän totesi paljon huomiota herättäneessä puheenvuorossaan.
Tylsänharmaan koti-isäulkokuoren ei kuitenkaan kannata antaa huijata. Kun Scheffler kiristää lyöntihanskansa, golflippiksen alla roihahtaa liekkeihin tällä hetkellä muita pilkkanaan pitävä kilpailija.