Golfin supertähti Scottie Scheffler on kertonut The Open Championshipin alla motivaatiohaasteistaan.
29-vuotias Scheffler on ollut jo useamman vuoden ajan golfin maailmanlistan kärjessä. Scheffler on tänä vuonna voittanut jo yhden major-turnauksen, PGA Championshipin.
Palkintorahoja Scheffler on kerännyt menestyksekkään uransa aikana jo 87,9 miljoonan dollarin (noin 75,6 milj. euron) edestä.
Vaikka Scheffler on elämänsä vireessä, on jenkkitähti paininut viime aikoina motivaatiohaasteiden kanssa.
– Tämä ei ole antoisaa elämää. Se on sitä saavutusten osalta, mutta ei sydämen syvimpien paikkojen osalta, Scheffler sanoo BBC:n mukaan.
– On paljon ihmisiä, jotka saavuttavat sen, minkä he kuvittelivat olevan antoisaa elämää, mutta kun sinne pääsee, he pohtivat, mitä järkeä tässä on, Scheffler jatkaa.
Lue myös: Suomalaispelaaja oli jo päättää uransa – kohtaa nyt kaikki maailman huiput: "Tuli niin yllätyksenä"
Scheffler myöntää, että on itsekin pohtinut päässään samaa kysymystä.
– Miksi haluan voittaa tämän turnauksen niin kovasti? Se on asia, jonka kanssa painin päivittäin.
Schefflerillä ja hänen vaimollaan on kotona reilun vuoden ikäinen poika. Tähtigolfarin prioriteetit ovat perheen perustamisen jälkeen muuttuneet merkittävästi.

