Kommentti: Eurooppa on ajanut itsensä nurkkaan

Yli puolet koko Euroopan energiasta tuodaan EU:n ulkopuolelta - erityisesti Venäjältä. Venäjä onkin nykyään Euroopan ykköstuoja paitsi kaasussa ja öljyssä, myös kivihiilessä. Nyt tämän läheisen liikekumppanin bisneksiä yritetään vaikeuttaa mutta kuitenkin niin ettei itseen satu.

Euroopan energiakauppa Venäjän kanssa on erittäin huonosti yhdistettävissä vakavasti otettaviin talouspakotteisiin Venäjää kohtaan. Siksi EU:ssa onkin nyt päädytty todella kummalliseen Venäjä-suhteeseen, jossa yksi käsi silittää ja toinen tukistaa.

Euroopan ja Yhdysvaltain pakotteet kohidstuvat mm. Venäjän suurimpiin öljy-yhtiöihin Rosneftiin, Gazpromiin ja Transneftiin. Ne ulottuvat öljy-yhtiöiden rahoitukseen, öljynetsintään ja teknologiakauppaan. Kaasukauppa on huolellisesti jätetty pakotteiden ulkopuolelle.

Silti nämä samaiset Rosneft, Gazprom ja Transneft toimittavat Eurooppaan vuosittain yli kolmanneksen kaikesta mantereen öljystä ja kaasusta - 140 miljardin euron arvosta. Hyöty on tietenkin molemminpuolista. 

Tuloksena on erikoinen ja uskottavuudeltaan kyseenalainen yhtälö: Eurooppa pyrkii estämään venäläisyhtiöiden öljynetsintää, tuotekehitystä, teknologiakauppaa ja rahoitusta - ja samaan aikaan se on näiden yritysten suurin asiakas.

Riippuvuuksissa on eroja

Entä ketkä Venäjästä ovat erityisen riippuvaisia? Mielenkiintoinen esimerkki on nimenomaan kaasu, koska sen kauppa ei noudata samoja lakeja kuin öljyn ja kivihiilen.

Kaasua ei tuoda laivoilla tai junilla, sitä ei voi yhtäkkiä päättää ostaa toisaalta jos yhden toimittajan tuote ei enää miellytä. Kaasuputket - kuten Nord Stream - ovat jo olemassa. Jos riippuvaisuutta siitä halutaan rajata, ainoa vaihtoehto on panna hana kiinni, mutta uutta, eettisempää kaasuhanaa silti ei tule tilalle.

Suomea ja Baltiaa on usein kuvailtu hyvin kaasuriippuvaisiksi maiksi - onhan Venäjän kaasun osuus Suomen maakaasusta puhtaat sata prosenttia, aivan kuten vaikkapa Liettuassa. Mutta tämä on vain osatotuus. Suomi käyttää ylipäätään suhteellisen vähän maakaasua ja siitäkin suuren osan teollisuuteen. Kaasukauppa tuottaa aivan erilaisen paineen, jos sen osuus koko valtion energiasektorista on suuri - erityisesti jos osuus sijoittuu kuluttajamarkkinoille, tavallisten kansalaisten arkeen.

Jos katsotaan tätä venäläisen kaasun osuutta kunkin maan koko energiatarpeesta, nähdään todellisempi kuva: Eri Euroopan maat ovatkin jo aika lähellä toisiaan. Suomen kaasukauppa Venäjältä on noin kymmenen prosenttia energiasektorista, Saksan yhdeksän prosenttia. Liettuassa luku on eri luokkaa. Siellä 36 prosenttia kaikesta energiasta tuodaan Venäjältä.

Saksa pyrkii eroon ydinvoimasta

Venäjän energian tuontimääriä kannattaa kuitenkin vielä verrata kansantalouksien kokoon. Euromääräisesti massivisinta energiakauppaa Venäjän kanssa käyvät selvästi Saksa, Italia ja Alankomaat. Tämä näkyy suoraan siinä, miten mm. Italiassa on suhtauduttu nimenomaan energiasektorin pakotteisiin. Saksa sen sijaan on suoremmin pakotteiden takana - asemastaan huolimatta.

Saksan asema onkin kenties erikoisin tässä koko pakotepelissä. Saksa on luvannut hankkiutua eroon ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä. Samaan aikaan se yrittää vähentää riippuvuuttaan myös keskeisestä energiakumppanistaan. Uusiutuvien energioiden pitäisi kehittyä suorastaan räjähdysmäisesti, jos Saksa aikoo korvata nämä kaksi edes osittain. Mistä Saksa sitten saa näitä korvaavat energiansa tulevalla vuosikymmenellä, se on vielä avoinna.