Kommentti: Ennen Vapaudenpatsas toivotti tervetulleeksi – nyt Trump näyttää ovea

11:52imgMTV Uutiset Live: Trump haluaa karkottaa myös viisumilla oleskelevia – tästä on kyse
Julkaistu 23.08.2025 08:47
Toimittajan kuva

Sanna Voltti

sanna.voltti@mtv.fi

Yhdysvaltojen maine vapauden maana, jonne kaikki ovat tervetulleita, on saanut kolauksen erityisesti presidentti Donald Trumpin toisella kaudella, kirjoittaa Yhdysvaltoihin erikoistunut toimittaja Sanna Voltti. 

Yhdysvaltojen kasvu on vuosisatojen ajan perustunut maahanmuuttoon. 1600–1800-luvuilla Yhdysvaltoihin muutti suuria määriä siirtolaisia Euroopasta: Britanniasta, Saksasta, Irlannista, Italiasta ja Itä-Euroopasta – myös Suomesta.

1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa siirtolaiset rakensivat maan teollisuutta, rautateitä ja infrastruktuuria. Maahanmuutto toi työvoimaa, kulttuurista monimuotoisuutta ja kasvatti väestöpohjaa nopeasti.

Nykyaikana Yhdysvallat on toivottanut tervetulleeksi niin omien alojensa huippuosaajia, mutta myös ihmisiä, joilla on ollut unelma menestyä Yhdysvalloissa – maassa, jossa kova työ palkitaan.

Laiton maahanmuutto ja rajanylitykset ovat pitkään olleet ongelma, mutta nyt presidentti Donald Trumpin hallinto näyttää ovea myös laillisesti maahan tulleille.

Lue myös: Trumpin hallinto aikoo tutkia 55 miljoonan ulkomaalaisen viisumit

Kaikki viisumit tutkitaan

Presidentti Trumpin hallinto aikoo tutkia kaikki noin 55 miljoonaa ulkomaalaista, joilla on tällä hetkellä viisumi Yhdysvaltoihin matkustamista varten.

Viisumi peruutetaan, jos tarkistuksessa löydetään merkkejä esimerkiksi rikollisesta toiminnasta, terrorismin tukemisesta tai viisumin mahdollistaman oleskeluajan ylittämisaikeista.

Nämä kaikki ovat Yhdysvalloissa laillisia perusteita peruuttaa henkilön viisumi, mutta vastaavanlaiseen, kymmenien miljoonien ihmisten syynäämiseen ei ole mikään hallinto ennen ryhtynyt.

Kyseessä on pitkä ja kallis prosessi. Yhdysvaltain kansalaisuus- ja maahanmuuttoviraston (USCIS) mukaan myös ihmisten sosiaalisen median tilit tarkistetaan, joka pitkittää prosessia.

Lisäksi on syytä huomioida, että kyseinen hallinto voi määritellä rikollisuuden ja terrorismin tukemisen omalla tavallaan, erityisesti sosiaalisen median tarkastelussa. Tämä voi johtaa myös kyseenalaisiin viisumien peruutuspäätöksiin.

Tähän mennessä Trumpin hallinto on jo perunut yli 6 000 opiskelijaviisumia, joista 4 000 lain rikkomisen vuoksi. Viisumeita on peruttu myös kampusmielenosoituksiin osallistuneilta, hallinnon syyttäessä osaa heistä antisemitismistä ja äärijärjestöjen tukemisesta.

Lue myös: Posti keskeyttää myös lahja- ja dokumenttilähetykset Yhdysvaltoihin – lentoyhtiöt kieltäytyvät kuljettamasta

"Amerikkalaiset periaatteet"

Trumpin hallinto haluaa korostaa sitä, että Yhdysvaltoihin pääseminen ja siellä asuminen on etuoikeus. Mitään pokkurointia, mitä aiemmat hallinnot ovat katsoneet läpi sormien, ei enää suvaita.

Toki presidentti Barack Obama tunnettiin nimellä "Deporter in Chief" (johtava karkottaja), koska hän karkotti ennätysmäärän laittomia maahanmuuttajia.

Laillisia väyliä Obama ei kuitenkaan kiristänyt.

Esimerkiksi opiskelijoiden tulee kunnioittaa "amerikkalaisia periaatteita". Ihmisiä, jotka ovat viisumin umpeutumisen jälkeen jääneet maahan, ei enää siedetä – vaikka he kävisivät töissä ja maksaisivat veroja.

Tällä hetkellä amerikkalaiseksi periaatteeksi näyttää tiivistyvän se, mitä Trumpin hallinto suvaitsee. Takavuosina antiamerikkalaiseksi katsottiin etenkin kommunismi, mutta nyt sitä voi olla myös Palestiinan tukeminen. 

Suomen ulkoministeriön mukaan Trumpin maahanmuuttopolitiikka ja kiristyneet viisumisäännökset eivät ole vielä merkittävästi vaikuttaneet suomalaisiin, mutta matkustaminen Yhdysvaltoihin on vähentynyt. Matkailijat kysyvät usein neuvoa ulkoministeriöstä Yhdysvaltoihin matkustaessa.

Turistiviisumi ESTA:an ei ole tehty muutoksia.

Lue myös: Kommentti: Opiskelijat, olkaa hiljaa, ettei hallinto kuule

Työläs kokemus

Olen itsekin kokenut, kuinka työläs ja monimutkainen prosessi Yhdysvaltojen viisumin hakeminen voi olla. Hain työperäistä O-viisumia lähes kahden vuoden ajan ja lopulta sain sen, mutta matkaan mahtui paljon mutkia.

Prosessi on pitkä ja työläs. Lakimiehen apu on välttämätöntä.

Hankaluudet lisääntyivät erityisesti Trumpin valinnan jälkeen. Tarvitsin työnantajilta allekirjoituksia asiakirjaan, jossa luvattiin löyhästi yhteistyötä, jos viisumi myönnettäisiin.

Yksi työnantajista oli perääntyä Trumpin uuden maahanmuuttopolitiikan vuoksi. Yritykset eivät halua ottaa riskejä siitä, että heidän työntekijöitään ja heidän viisumeitaan alettaisiin tarkastella.

Lopulta sain kuitenkin tarvittavat allekirjoitukset, vaikka jouduinkin vielä toimittamaan lisädokumentteja jo valmiiksi laajasta aineistosta, jota oli kerätty yli vuoden ajan.

Ironisesti viisumini hyväksyttiin pian sen jälkeen, kun Trump allekirjoitti presidentin asetuksen, jolla juuri O-viisumin saamista oli määrä vaikeuttaa.

En tiedä, oliko kyse sattumasta vai siitä, että viimeisiä viisumeita hyväksyttiin kiireellä – mutta muutaman päivän kuluttua minulla oli lupa käsissäni.

Valitettavasti tiedän myös lahjakkaita ihmisiä, keiden hakemukset ovat olleet kunnossa, mutta ne on silti syystä tai toisesta hylätty.

Lue myös: Trump aikoo partioida Washingtonin kaduilla poliisin ja kansalliskaartin kanssa

"Amerikka amerikkalaisille"

Tähän saakka maahanmuuttajat ovat olleet keskeinen osa Yhdysvaltojen työvoimaa – niin maataloudessa, teollisuudessa kuin palvelualoillakin.

Monet innovaatiot ja teknologia-alan menestystarinat, kuten Google ja Tesla, liittyvät maahanmuuttajataustaisiin perustajiin.

Suuri osa huippututkijoista, insinööreistä ja lääkäreistä on maahanmuuttajataustaisia.

Väestönkasvu Yhdysvalloissa perustuu pitkälti maahanmuuttoon, koska syntyvyys on laskenut. Ilman maahanmuuttoa Yhdysvaltojen väestö ikääntyisi nopeasti, mikä heikentäisi talouden kasvua ja huoltosuhdetta.

Moni amerikkalainen on omaksunut Trumpin hallinnon "Amerikka amerikkalaisille" -ajatusmaailman.

Unohtaako moni vain sen, että Amerikka on alun perin rakennettu siirtolaisten työllä?

Trumpin maahanmuuttopolitiikan myötä siirtolaiset tervetulleeksi toivottavan Vapaudenpatsaan lyhty ei ole sammunut. Se kuitenkin himmenee päivä päivältä.

Tuoreimmat aiheesta

Donald Trump