Sekavassa karkotuskiistassa tuomarikaan ei tiedä, halusiko äiti kaksivuotiaan mukaansa Hondurasiin.
Yhdysvalloissa maan sisäisen turvallisuuden ministeriö (DHS) on älähtänyt siitä, miten mediat ovat raportoineet presidentti Donald Trumpin toisella kaudella tehdyistä siirtolaisten karkotuksista.
Ministeriön mukaan mediat uutisoivat äskettäin väärin kolmen yhdysvaltalaisen lapsen karkottamisesta Hondurasiin.
Myös STT uutisoi uutistoimisto AFP:n tietojen perusteella huhtikuun lopulla, että kolme Yhdysvalloissa syntynyttä ja siten maan kansalaisuuden saanutta lasta oli karkotettu Hondurasiin. Lapset olivat 2-, 4- ja 7-vuotiaita.
Pari päivää myöhemmin viranomaiset julkaisivat lausunnon, jonka mukaan kaksi naista eli lasten paperittomina Yhdysvalloissa oleskelleet äidit olivat saaneet karkotuspäätöksen ja ottaneet lapsensa mukaansa kotimaahansa Hondurasiin omasta tahdostaan. Honduras kuuluu Väli-Amerikan köyhimpiin maihin.
– Faktantarkistus: DHS ei karkota amerikkalaisia lapsia, ministeriö ilmoitti lausunnossaan.
Perheen erottamisen välttämiseksi viranomaiset olivat lausunnon mukaan antaneet äideille mahdollisuuden ottaa lapsensa mukaan. Muussa tapauksessa lapset olisi sijoitettu vanhemman itsensä hyväksymän aikuisen luokse.
– Molemmat äidit valitsivat tulla karkotetuiksi lapset mukanaan, DHS sanoi.
Lue myös: Yhdysvallat karkottaa kolme lasta – yhdellä harvinainen syöpä
CNN: Äidit itse kiistäneet
Uutiskanava CNN:n mukaan Hondurasiin karkotetut äidit ovat kiistäneet halunneensa itse pitää lapset mukanaan. Toinen äideistä vei tapauksen oikeuteen, jossa tuomari ei saanut selvää, oliko äiti halunnut kaksivuotiaan mukaansa vai ei.
Kansalaisoikeusjärjestö American Civil Liberties Unionin (ACLU) mukaan toinen Hondurasiin karkotetuista äideistä on raskaana. Toisen järjestön mukaan taas yhdellä maasta poistetuista yhdysvaltalaislapsista on harvinainen syöpä ja hän joutui lähtemään maasta ilman lääkitystä tai lääkärin konsultaatiota.
Tapaus kuvaa CNN:n mukaan joka tapauksessa hyvin sitä, millaisiin poikkeuksellisiin tilanteisiin ja laillisten prosessien rikkomisiin Trumpin historiallinen karkotuskampanja on johtanut.
CNN:n mukaan Trumpin hallinto on perustellut kansalaisuuden saaneiden lasten "vapaaehtoista" poistamista sillä, että lapset voivat aina palata Yhdysvaltoihin.
Yhdysvalloissa syntyvien lasten kansalaisuusoikeudesta on säädetty maan perustuslaissa. Trump kuitenkin haluaisi tähän muutosta. Tammikuussa liittovaltion tuomari esti väliaikaisesti Trumpin yrityksen kumota laittomasti maassa oleville syntyvien lasten syntymäoikeuden kansalaisuuteen.
Lue myös: Tutkijat: USA ajautumassa perustuslailliseen kriisiin – syynä yksi mies, joka ei ole Trump
2:27Maaliskuussa Trumpin maahanmuuttajien karkotukset ovat nostivat huolen perustuslaillisesta kriisistä.
Lukiolaispoika jäi yksin
Yhdysvalloissa julkisen palvelun radiokanava NPR kertoi huhtikuussa lukiolaispojan Alex Villatoron tapauksesta.
Yhdysvalloissa syntynyt ja kansalaisuuden omaava poika jäi yksin Yhdysvaltoihin lopettelemaan lukiotaan kuusi päivää Trumpin virkaanastujaisten jälkeen, kun isä karkotettiin Guatemalaan ja äiti päätti lähteä mukaan perheen kolmen nuoremman lapsen kanssa.
NPR:n mukaan isä Chaj Villatoro oli asunut Yhdysvalloissa ilman laillista statusta vuodesta 2003. Perheen mukaan he olivat asuneet yli vuosikymmenen Eversonin kaupungissa Washingtonissa, jossa perheen isä työskenteli rakentajana.
Perheellä oli NPR:n mukaan oma talo sekä pari autoa, ja he olivat paikallisen seurakunnan jäseniä. Chaj Villatorolla ei ollut rikosrekisteriä.
Perhe kuitenkin piiritettiin äkisti sunnuntaina 26. tammikuuta kirkon parkkipaikalla.
– Oli hirveää nähdä isäni käsiraudoissa kolmen liittovaltion agentin mukana. Se oli pelottavaa. Se oli järkyttävä näky, joka on jämähtänyt mieleeni, lukiolaispoika Alex Villatoro kertoi.
Trumpin hallinnon mukaan maahanmuuton tukahduttamisessa oli luvattu keskittyä sellaisten ihmisten karkottamiseen, jotka olivat maassa laittomasti ja jotka ovat tehneet rikoksia, NPR kertoi.
Lue myös: Trumpin hallinto maksamassa maasta poistuville paperittomille
Rahanpuute pidättelee vielä
Trump lupasi kannattajilleen heti virkaanastujaistensa jälkeen, että Yhdysvalloista karkotettaisiin joukolla paperittomia eli maassa laittomasti oleskelevia siirtolaisia.
Maahanmuuttopoliisi ICE:n mukaan se on karkottanut siitä lähtien lähes 66 000 siirtolaista, kertoi verkkolehti Politico tällä viikolla. Lehden mukaan Trumpin hallintoa on pidätellyt ainoastaan raha – eli vaikeus saada tarpeeksi varoja joukkokarkotuksista vääjäämättä aiheutuviin kuluihin esimerkiksi pidätyskeskusten rakentamiselle tai lentoihin.
Siksi kaikesta huolimatta Trumpin kaudella karkotuksia on tapahtunut hitaammalla tahdilla kuin presidentti Joe Bidenin kaudella, Politico kertoi.
– Tämä johtuu osittain siitä, että rajalla pidätettyjä on helpompi karkottaa kuin maan sisällä pidätettyjä, ja rajan ylittävien ihmisten määrä on jatkanut laskuaan Trumpin virkaan astumisen jälkeen, lehti kirjoitti.
Yhdysvaltojen sisäisen turvallisuuden ministeri Kristi Noem kertoi maanantaina, että hallinto aikoo tarjota 1 000 dollarin palkkion maasta omatoimisesti poistuville paperittomille siirtolaisille.
Myös Trumpin ensimmäisellä kaudella perheitä erotettiin "nollatoleranssiksi" nimetyn maahanmuuttopolitiikan aikana rajanylitysten estämiseksi Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla.
Oikeusasiakirjojen mukaan tuolloin perheistään eroon joutui yli 5 000 lasta, kertoivat muiden muassa Voice of America -kanava (VOA) sekä PBS.
Medioiden mukaan osa lapsista etsi vanhempiaan vielä vuosia heistä eroon joutumisen jälkeen.
Demokraattisenaattori Chris Van Hollen kertoi lehdistötilaisuudessaan kohtaamisestaan vahingossa El Salvadoriin karkotetun perheenisän kanssa. Trump keskittyi lehdistötilaisuudessa karkotetun miehen ja Van Hollenin haukkumiseen.
Lue myös: Senaattori tapasi Yhdysvalloista pahamaineiseen vankilaan vahingossa karkotetun isän: "Hän on traumatisoitunut ja pelkää"
USA ainoa YK:n lapsisopimuksen ulkopuolella
Suomen Unicefin vaikuttamistyön johtaja Inka Hetemäen mukaan lasten erottaminen vanhemmistaan tulisi periaatteessa aina olla viimeinen keino – ja silloinkin vain, jos lapsen etu sitä vaatii.
– Tämä on kirjattu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, mutta Yhdysvallat on maailman ainoana maana sopimuksen ulkopuolella, Hetemäki sanoi STT:lle.
Hetemäen mukaan Suomestakin karkotetaan paperittomia perheitä lapsineen, mutta Suomessa lapsi saa syntyessään yleensä vanhempiensa kansalaisuuden, eikä kansalaisuutta syntymämaansa perusteella.