Kolme suomalaistaiteilijaa Carnegie-näyttelyyn

Kolme suomalaista taiteilijaa on valittu suureen pohjoismaiseen Carnegie Art Award -kuvataidenäyttelyyn. He ovat Petri Hytönen, Teemu Mäki ja Sinikka Tuominen.

Kaikkiaan katselmukseen seuloutui tänä vuonna 21 pohjoismaista kuvataiteilijaa 89 ehdokkaasta. Näyttely avataan ja palkinnot luovutetaan 12. lokakuuta Helsingin Taidehallissa. Suomessa katselmus on esillä 29. lokakuuta saakka, jonka jälkeen se kiertää muiden Pohjoismaiden pääkaupungit ja käy myös Göteborgissa.

Tämänvuotiset palkintojen saajat julkistetaan asiantuntijaraadin toisen kierroksen jälkeen syyskuun alussa. Ensimmäinen palkinto on 500 000, toinen 300 000 ja kolmas 200 000 Ruotsin kruunua. Lisäksi raati myöntää 50 000 kruunun stipendin nuorelle taiteilijalle.

Tuomariston puheenjohtaja on Lars Nittve Lontoon Tate Modern -museosta. Muut jäsenet ovat Tuula Arkio nykytaiteen museosta Kiasmasta, Olle Granath Tukholman kansallismuseosta, Bera Nordal Malmön taidehallista, Åsmund Thorkildsen Oslon taiteilijoiden talosta ja uutena jäsenenä Poul Erik Töjner tanskalaisesta Louisiana museosta.

Carnegie Art Award on vuotuinen taidetapahtuma, joka koostuu Pohjoismaissa kiertävästä näyttelystä, sen perusteella laadittavasta julkaisusta ja taidepalkinnosta. Palkinto on perustettu tukemaan pohjoismaalaisia kuvataiteilijoita ja edistämään maalaustaidetta. Se on syntynyt pohjoismaisen investointipankin Carnegien aloitteesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat