Kolme pommia räjähti Bagdadissa

Kaikki kolme iskua tapahtuivat vain muutaman kymmenen minuutin kuluessa.

Kolmen peräkkäisen pommi-iskun sarja ajoi Bagdadin keskustan kaaokseen aamuruuhkan aikaan. Itsemurhapommittajien ajamien autojen räjähdyksissä kuoli kymmeniä ihmisiä ja toistasataa haavoittui.

-Tämä oli järjestetty juttu - he yrittivät tappaa niin paljon ihmisiä kuin mahdollista, raivosi haavoittuneiden kuljettamisessa avustanut liikennepoliisi Ali Jassim.

Ensimmäinen pommittaja iski aamun vilkkaimpaan aikaan täpötäydelle al-Nahdan bussiasemalle. Viisi minuuttia myöhemmin, juuri kun haavoittuneita lähdettiin kuljettamaan pois paikalta, toinen pommi räjähti aseman sisäänkäynnin läheisyydessä.

Hetkeä myöhemmin kolmas itsemurhaiskijä räjäytti pomminsa läheisen al-Kindin sairaalan tuntumassa. Sairaala sijaitsee vehreällä alueella, jonne bagdadilaiset hakeutuvat vilvoittelemaan. Kaikki kolme iskua tapahtuivat vain muutaman kymmenen minuutin kuluessa.

Kuolleita vähintään 44

Suurin osa räjähdyksissä surmansa saaneista oli siviilejä. Kuolonuhreja on Irakin television virallisten tietojen mukaan 44, joskin poliisilähteet arvioivat määräksi vähintään 63.

Pommit aiheuttivat suurta vahinkoa myös ajoneuvoille ja kaupoille sekä rikkoivat sairaalan ikkunoita.

Al-Nahdan bussiaseman kautta kulkee valtaosa liikenneyhteyksistä shiiojen asuinalueille Bagdadin eteläpuolelle.

Levottomuudet jatkuivat myös Irakin pohjoisosan kurdialueilla. Kirkukissa kuusi irakilaissotilasta ammuttiin autoonsa, kun nämä olivat menossa suojaamaan öljyputkia. Baijissa taas kolme rekkakuskia tapettiin.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat