Kolme ihmistä surmanneelta museoiskijältä erikoinen tunnustus

Brysselin museoiskusta epäilty ranskalaismies myöntää syyllisyytensä tekemällään videolla, ranskalaiset syyttäjäviranomaiset kertovat.

Kuvaamallaan videolla 29-vuotias ranskalaismies esittelee myös viimeviikkoisessa hyökkäyksessä käyttämiään aseita.

Mies pidätettiin toissa päivänä Marseillesin bussiasemalla Etelä-Ranskassa. Miehen hallusta löytyi kaksi asetta sekä ammuksia.

Syyttäjäviranomaisten mukaan ranskalaismies on viettänyt yli vuoden Syyriassa.

Mies on ollut vankilassa Ranskassa viiteen otteeseen. Viimeisimmän vankilatuomion yhteydessä viranomaiset olivat huomanneet miehen harjoittavan radikaalia islamilaista käännytystyötä.

Vapauduttuaan vankilasta vuoden 2012 lopussa mies matkusti Syyriaan, missä hän liittyi islamistisiin taistelijaryhmiin.

Viime viikolla Brysselin juutalaiseen museoon tehdyssä iskussa kuoli neljä ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat