Kokoomus haluaa varmistaa eläkejärjestelmän kestävyyden – Orpo: Myös eläkeläisten elinkustannusten kehitys selvitettävä
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo haluaa kiinnittää huomiota eläkeläisten elinkustannusten kehitykseen.
Petteri Orpo nosti eläkeläisten toimeentulon esille kokoomuksen vaaliristeilyllä tänään. Orpo kertoi puheessaan haluavansa selvittää eläkkeiden määräytymisen taustalla osaltaan olevan kulutuskorin oikeudenmukaisuutta.
– Meidän pitää huolehtia siitä, että eläkkeen indeksin taustalla oleva kulutuskori, joka määrää osaltaan sen eläkkeen kehittymisen, vastaa todellisten kulujen kasvua, Orpo sanoi.
Orpo painotti, ettei ole esittämässä taitettuun indeksiin muutosta.
Kokoomuksen mukaan ajatus avauksessa on, että kuluttajahintaindeksi ei välttämättä ole juuri oikein kokoonpantu eläkeläisten kannalta, ja tätä pitäisi selvittää.
Orpon mukaan eläkeläiset nostavat esille esimerkiksi asumisen kustannukset. Hän ei ottanut kantaa siihen, mitä muutoksia kulutuskoriin voisi tulla.
– Haluan, että on selkeä kuva siitä, että se kori vastaa eläkeläisen keskimääräistä ostoskoria ja kustannuskoria, Orpo sanoi.
Jos tarvetta muutoksiin ilmenisi, Orpon mukaan se voisi tarkoittaa jonkun verran lisää eläkemenoja.
– Kuitenkin, kun kustannuskori on osa indeksin kokonaisuudesta, ei tässä valtavista summista puhuta, Orpo sanoi.
Orpon mukaan asia on ennen kaikkea periaate- ja oikeudenmukaisuuskysymys.
"Eläkejärjestelmän kestävyys on vakava asia"
Puheessaan Orpo piikitteli jälleen rivien välissä SDP:tä "vappusatasesta". Orpon mukaan "löysillä lupauksilla" eläkeläisten toimeentuloa ei voi hoitaa.
Viime keväänä SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne lupasi vappupuheessaan SDP:n parantavan pienillä eläkkeillä elävien ihmisten toimeentuloa.
Rinne lupasi puheessaan 100 euroa nettona kuukaudessa lisää alle 1 400 euron eläkkeisiin. Tämä toteutettaisiin useamman vuoden ohjelmalla.
– Se mistä minä puhuin on oleellinen osa meidän nykyistä eläkejärjestelmäämme. Minä en ole meidän eläkejärjestelmäämme muuttamassa, en ole horjuttamassa eläkejärjestelmän kestävyyttä ja vakautta lupaamalla sinne ulkopuolelta yhtäkkiä ylimääräistä nousua, Orpo sanoi, kun häneltä kysyttiin hänen tämänpäiväsen avauksensa ja SDP:n vappusatasen eroista.
Orpo haluaa, että eläkejärjestelmän uskottavuus ja hyväksyttävyys ovat kunnossa.
– Silloin pitää olla varmuus siitä, että määräytymisperusteet vastaavat todellista kustannuskehitystä. Se on aivan eri asia, Orpo sanoi.
Orpon mukaan eläkejärjestelmän kestävyys on niin vakava asia, ettei se kestä löysää puhetta.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää