Koko maassa tuulista, Pori Jazzissa vaihtelevaa säätä

Yhteinen tekijä lähipäivien säälle koko maassa on navakka tuuli, joka yltyy ajoittain jopa kovaksi. Lämpötilat vaihtelevat pohjoisen noin viidestä asteesta etelän reiluun 20 asteeseen.

Tiistaina saadaan sadekuuroja Keski- ja Pohjois-Suomessa, yhtenäisempi sadealue valtaa Lapin pohjoisosan. Aurinkoisinta on etelärannikolla, missä lämpötila yltää parinkymmenen asteen tienoille. Muualla maassa, sateisimmilla alueilla, mittari näyttänee alle 15 astetta. Puuskittainen luoteistuuli saa sään tuntumaan viileältä maan etelä- ja keskiosassa.

Viikon keskivaiheilla yöt ovat kauttaaltaan hyvin viileitä. Itäisessä Lapissa tosin päivälämpötilakin jäänee vain viiden asteen paikkeille pohjoistuulen ja rankkasateiden piiskatessa. Etelässä on samaan aikaan jopa 22 astetta lämmintä.

– Sateisimmat alueet lähipäivinä ovat Kainuu, Koillismaa ja Itä-Suomi. Aurinkoisinta ja poutaisinta on etelä- ja länsirannikolla. Kaiken kaikkiaan lähipäivien sää tuntuu ihan joltain muulta kuin keskikesältä, toteaa MTV3:n meteorologi Markus Mäntykannas.

Porissa jazzaillaan vaihtelevassa säässä

Pori Jazz kerää perinteisesti paljon ihmisiä Satakunnan alueelle. Samaan aikaan Porissa järjestettävä SuomiAreena tietää lisää ihmispaljoutta, joten alueen sää kiinnostaa monia.

Tiistaina Porissa puhaltaa viileä puuskittainen länsituuli, lämpötila on viidentoista asteen paikkeilla. Sateita ei pitäisi olla luvassa.

Keskiviikkona länsirannikkoa hellii aurinkoinen poutapäivä, jolloin lämpötila kohoaa tiistaista jokusen asteen. Tuuli heikkenee hiukan päivän mittaan ja illaksi pilvisyys lisääntyy.

Sateenvarjoja tarvitaan torstaina, kun sadekuurot kastelevat festivaaliyleisöä. Iltapäivällä aurinkokin näyttäytynee ja lämpötila on noin 17 astetta.

Viikonloppuna sää vaihtelee suurestikin, sadekuuroja esiintyy silloin tällöin, mutta mukaan mahtuu myös aurinkoa. Lämpömittarin lukemat vaihtelevat 15 ja 18 asteen välillä. Myöhäisillat ja yöt vietetään viileästi, kun lämpötila painuu 10 asteen paikkeille.

Sadetutkan ja paikkakuntakohtaiset ennusteet löydät MTV3:n sääsivustolta.

(MTV3)

Katso yltä videolta Porin seudun sääennuste ja alta lähipäivien alueelliset ennusteet:

Lue myös:

    Uusimmat