Koirankasvattajille ehdollista eläinsuojelurikoksista

Koiria huonosti kohdellut pariskunta tuomittiin tänään Lohjan käräjäoikeudessa. Tuomiot tulivat muun muassa eläinsuojelurikoksista.

Poliisi alkoi tutkia kennelinpitäjien edesottamuksia Britannian yleisradioyhtiön BBC:n koiratappeluihin liittyvien paljastusten jälkeen. Mies sai ehdollista vankeutta sekä yhdyskuntapalvelua ja hänen puolisonsa sakkoja.

Oikeuden mukaan pariskunta rikkoi eläinsuojelulakia muun muassa kytkemällä amerikanpitbullterrierejä niiden painoon nähden liian raskaisiin ketjuihin. Lisäksi he pitivät alle vuoden ikäisiä koiria pysyvästi kytkettyinä.

Kennelissä oli jatkuvasti reilusti yli 40 koiraa. Yli 20:llä niistä oli pannan hankauksesta johtuvia pysyviä ihomuutoksia. Joka kolmannella oli tappeluarpia ja yhden koiran arvet viittasivat rajuun tappeluun.

Oikeuden mukaan omistajat olivat osittain laiminlyöneet koirien päivittäisen liikunnan. He olivat myös myyneet yhden koiran, vaikka tiesivät, että sitä todennäköisesti käytetään tappeluissa.

Eläinsuojelurikkomuksiksi oikeus katsoi koiran pitämisen ulostetta täynnä olevalla alueella.

Syyttäjä vaati pariskunnalle rangaistusta siitä, että he olisivat sallineet koirien harjoitella keskenään tappelua ja kouluttaneet koiria tappelutarkoitukseen. Oikeus ei kuitenkaan löytänyt näyttöä tästä.

Saavat pitää jatkossakin eläimiä

Oikeus hylkäsi myös syyttäjän vaatimuksen eläintenpitokiellosta. Oikeus katsoi, että tuomitut olivat korjanneet epäkohtia eivätkä olleet aiheuttaneet eläimille merkittävää haittaa, vahinkoa tai terveysvaaraa.

Käräjäoikeus tuomitsi miehelle vuoden ja kaksi kuukautta ehdollista vankeutta sekä 50 tuntia yhdyskuntapalvelua. Tuomio tuli törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä veropetoksesta, eläinsuojelurikoksesta, eläinsuojelurikkomuksesta, väärennyksestä ja lievästä ampuma-aserikoksesta. Taloussotkut ja väärennys liittyivät kennelin asioihin ja koirakauppoihin. Mies myönsi vain lievän ampuma-aserikoksen.

Naisen 600 euron sakkotuomio tuli eläinsuojelurikoksesta, eläinsuojelurikkomuksesta ja väärennyksestä. Hän kiisti kaikki syytteet.

BBC:n paljastukset ovat poikineet jo aiemmin yhden oikeusjutun. Forssan käräjäoikeus tuomitsi helmikuussa yhden miehen ehdottomaan ja kaksi ehdolliseen vankeuteen koiratappelujen järjestämisestä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat