Mainos

Kohu koulutehtävästä — oppilailta kysyttiin onko homous "kaikkein sairain synti"

Australiassa on noussut kohu Armadalen kristillisen koulun oppilaille annetusta koulutehtävästä. Koulun 10. luokan oppilaita pyydettiin tehtävässä arvioimaan, onko homoseksuaalisuus kaikkein sairain synti.

Tehtävän yhteydessä viitattiin muun muassa raamatun lauseisiin, joissa todettiin homoseksuaalisuuden olevan kauhistus sekä kuvattiin "kaapista tulemista" avoimeksi synninteoksi, kertoo Perth Sunday Times.

Tehtävässä kysyttiin myös seuraavaa: "Monet ihmiset sanovat, että homoseksuaalisuus on synnynäinen ominaisuus. Syntyykö henkilö myös ahneeksi, kateelliseksi, vahingolliseksi, juoruilijaksi, herjaajaksi, varkaaksi, lasten hyväksikäyttäjäksi tai sarjamurhaajaksi?"

Pelätään aiheuttavan mielenterveysongelmia tai itsemurhia

Oppilaiden perheenjäsenet ovat pöyristyneet tehtävästä, jota he ovat kuvanneet kiihkoiluksi. Moni taho on myös ilmaissut huolensa siitä, että kyseisen kaltaiset opetukset saattavat aiheuttaa oppilaille mielenterveysongelmia ja johtaa jopa itsemurhiin.

Muun muassa erään koulun oppilaan perheenjäsen James Notman pelkää, että kyseisenkaltaiset opetukset saattavat vahingoittaa oppilaiden henkistä hyvinvointia. Hän muistuttaa, että monet oppilaista ovat iässä, jossa oma seksuaalisuus hämmentää.

– Opiskelin itse yksityisessä kristillisessä koulussa, mutta se mitä meille opetettiin homoseksuaalisuudesta, oli että meidän täytyy hyväksyä kaikki ihmiset samanarvoisina ja rakastaa heitä sellaisina kuin he ovat. Ei ole väliä oletko homo vai hetero, mies vai nainen. Olemme kaikki ihmisiä ja kaikki samanarvoisia.

Maan opetusministeri Liz Constable on määrännyt tapauksen seurauksena Armadalen kristillisen koulun toiminnan tutkittavaksi.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.