Harri Kirvesniemi on fyysisesti erinomaisessa kunnossa, mutta henkinen valmistautuminen maanantaina hiihdettävään 30 kilometrin kilpailuun on kaikkea muuta kuin optimaalista. Jari Isometsän ympärille kietoutunut doping-vyyhti ei voi olla vaikuttamatta Kirvesniemen kisavalmistautumiseen.
Kirvesniemi on Isometsän valmentaja. -Ajatukset eivät ole paljon kestäneet 30 kilometrissä, mutta pakko ne on koota. Kroppa on ok, mutta henkinen vire selviää vasta huomenna, Kirvesniemi totesi puolenpäivän maissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Enempää häneltä ei herunut Isometsän doping-asiasta, sillä se kuului kiellettyjen aiheiden listalle. Päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö kielsi Kirvesniemeä vastaamasta aiheeseen liittyvään kysymykseen. Suomalaiset kommentoivat Isometsän epäiltyä dopingkäryä vasta, kun B-näytteen analyysi on tehty loppuun.
Kirvesniemi on yksi 30 kilometrin kisan mielenkiintoisista nimistä. Torstain 15 kilometriä toi jo viidennen sijan, ja pitkä matka voisi sopia hänelle paremmin kuin lyhyempi rykäisy.
Immonen yrittää päästä maaliin
Janne Immonen yrittää saada 30 kilometrin MM-kilpailusta ensimmäisen, jonka hän pääsisi sentään loppuun asti. Immonen harmitteli "käsittämättömän huonoa tuuriaan", vaikka esimerkiksi takaa-ajon luisteluosuudella sauvan katkeaminen ei johtunut tuurista.
Immonen hölmöili itse sauvansa poikki kaatumalla. Hänen suksensa lipesi jäisessä mutkassa, mies mätkähti nurin ja survoi kaatuessaan sauvansa poikki.
Sami Repo jättää kolmekymppiä väliin keskittyäkseen viestiin, mutta Immonen uskoo toipuvansa kaikkien matkojen hiihtämisestä teräkuntoon torstaiksi.
-Minun ei ole tarvinnut ottaa kaikkia mehuja irti, koska kisat ovat jääneet kesken, Immonen sanoi.
Heidän lisäkseen varma edustaja 30 kilometrin kisaan on varamiehen roolista hälytetty Timo Toppari. Yppärin Urheilijoita edustava Toppari sijoittui Kuopion SM-hiihtojen 30 kilometrillä neljänneksi. Hän ei alunperin kuulunut Suomen kymmenen miehen vahvuiseen MM-joukkueeseen.
