Kirkan fanit täyttivät Uspenskin katedraalin

Uspenskin katedraali Helsingissä täyttyi tänään ääriään myöten, kun ihmiset tulivat jättämään viimeiset jäähyväisensä tammikuussa kuolleelle Kirkalle.

Kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet muistotilaisuuteen kirkkoon sisälle, vaan joutuivat jäämään ulos värjöttelemään koleaan ja tuuliseen säähän. Heidän onnekseen kirkon ulkopuolelle oli tuotu kaiuttimia, joista kuului jumalanpalveluksen kulku. Tapahtuman järjestäjät arvioivat, että katedraali ei ole koskaan ollut yhtä täynnä kuin lauantaina. Järjestäjien mukaan kirkkoon ahtautui noin 1200 ihmistä.

Timo Hätinen ja Eila Knutson olivat heidän joukossaan. Hätinen ei tunnustautunut suureksi Kirkan faniksi. Muistotilaisuuteen hän tuli, koska on samaa ikäluokkaa Kirkan kanssa.

- Kirkan uraa on tullut seurattua nuoresta asti, Hätinen sanoi.

Kirkan laajasta tuotannosta kaksikon suosikkikappale on Surun pyyhit silmistäni. Muistotilaisuudessa Kirkan veli Georgij kiitti kirkkoon saapuneita omaisten puolesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat