Kimi myöntää: Tyhmiä virheitä tulee jatkossakin

Kimi Räikkönen, kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
Kimi Räikkönen, kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
Julkaistu 14.02.2010 16:58(Päivitetty 14.02.2010 17:07)

Kimi Räikkösen ensimmäinen MM-ralli Citroënin junioritallin autolla päättyi 30. sijaan. Räikkönen menetti mahdollisuutensa pistesijoille jo perjantaina, kun hän pyörähdyksen jälkeen peruutti autonsa lumipenkkaan ja joutui lapiointitöihin yli 25 minuutin ajaksi.

Räikkönen ei osannut eritellä, mikä kauden avauskisassa oli vaikeinta.

- Varmaan kaikki. Paljon opin kaikennäköistä ja tyhmiä virheitä tuli. Oikeastaan peli menetettiin siihen, kun ei nähty mitään ja jäätiin kävelyvauhdissa hankeen kiinni. Sitten oli jotain pyörähdyksiä tänään ja osuttiin hankiin. Se on varmaan ihan normaalia, sillä kelit olivat hankalat. Pääasia että vähän parani koko ajan, Räikkönen mietti.

Räikkönen oppi Ruotsin lumisilla teillä paljon muutakin kuin lumilapion käsittelyä.

- Sen nyt osaan muutenkin jo, Räikkönen naurahti.

- Mutta siis ihan kaikkea yleisesti. Kun ei olla ennen ajettu tällaista rallia, niin kyllä siinä oppii paljon. Kaikki vaan pitäisi oppia mahdollisimman nopeasti, mutta kun kaikkea uutta tulee niin paljon niin se vie oman aikansa. Odotellaan vielä jonkin aikaa, Räikkönen jatkoi.

F1-maailmanmestari ei suostunut antamaan itselleen arvosanaa kilpailusta, mutta parantamisen varaa jäi joka tapauksessa paljon.

- Tyhmät virheet harmittavat ja ne olisi voinut jättää tekemättä. Niitä varmaan tulee vielä jatkossakin, mutta päästiin sentään maaliin. Yritetään parantaa tästä, Räikkönen tuumi.

Hän ei missään vaiheessa kuvitellut, että pärjääminen rallin MM-sarjassa olisi helppoa.

- Ei minulla ollut mitään suuria odotuksia. Tiesin että tästä tulee vaikea kisa, mutta jotkut asiat tietysti yllättivät, esimerkiksi miten hankalia jotkut pätkät ja olosuhteet ovat. Tilanteita tulee suht äkkiä, kun ei ole kokemusta siitä jos on vaikkapa syvät urat tai lunta paljon. Ehkä se helpottuu vähän, kun mennään soralle, Räikkönen arveli.

MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Meksikossa maaliskuun alussa. Siihen valmistautuminen alkaa välittömästi Ruotsin jälkeen.

- Mennään testaamaan ensi viikolla. En ole ajanut vielä metriäkään hiekalla tuolla autolla, joten sekin on uusi kokemus. Tämän jälkeen sinne on kuitenkin helpompi lähteä, Räikkönen tuumi.

Kimi Räikkösen haastattelu (maksullinen)