Kiistely jätevesiremonteista jatkuu

Vaatimukset haja-asutusalueiden jätevesien puhdistamisesta lievenevät, mutta kiistely asian ympärillä ei ota loppuakseen. Eduskunta on iltapäivällä aloittanut asian päätöskäsittelyn.

Hallituspuolue kokoomus ryhtyi yllättäen arvostelemaan voimakkaasti uudistusta ja sen toteuttamisen tapaa. Puolue oli kuitenkin eduskunnan ympäristövaliokunnassa sopimassa tulossa olevista muutoksista.

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok) ennusti, että epäselvyys tarvittavista jätevesiremonteista tulee jatkumaan ja vastuuta vaikeaselkoisista säännöksistä sysätään kunnille.

Kokoomuksen edustajat moittivat myös ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä (kesk). Arto Satosen mielestä ministeri ei aluksi ollut erityisen joustava korjausten tekemiseksi.

Kiistelystä huolimatta eduskunta hyväksyy lähipäivinä uudet määräykset siinä muodossa, kuin ympäristövaliokunta viikko sitten esitti.

Puhdistusvaatimukset lievenevät hieman, minkä ansiosta jätevesikaivojen remonteissa pääsee usein nykyistä vähemmällä.

Omassa talossaan asuva 68 vuotta täyttänyt vapautetaan jätevesiremontista. Muut saavat lisäaikaa remonttien tekemiseen vuoden 2015 loppuun asti.

(MTV3 - STT)

Katso Eeva Lehtimäen juttu:

Lue myös:

    Uusimmat