Kiistelty valokuvanäyttely tuhottiin Tukholmassa

Viisi nuorta tuhosi eilen tunteita kuohuttaneen valokuvanäyttelyn, joka oli esillä Tukholman historiallisessa museossa. Valokuvanäyttelyssä oli esillä valokuvia alastomista teini-ikäisistä pojista. Yhdysvaltalaissyntyisen Donald Maderin kuvat ovat olleet rajun julkisen keskustelun kohteena, sillä monien mielestä kuvat olivat itse asiassa lapsipornoa. Näyttely oli yksi Tukholman kulttuuripääkaupunki-tapahtumaan kuuluneista näyttelyistä.

Vartijoiden silmän välttäessä viisi nuorta repi valokuvat. Viime viikolla museo uhattiin polttaa, mikäli näyttely jatkuisi. Museon mukaan valokuvista ei tehdä uusia vedoksia näyttelyn loppuajaksi. Näyttely olisi päättynyt heinäkuun 12. päivänä.
(Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat