Kiistelty hindupuolue voitti tärkeät osavaltiovaalit Intiassa

Politiikantuntijoiden mukaan Gujaratin vaalitulos voikin ennakoida muutosta myös Intian valtakunnanpolitiikassa.

Hindukansallismielinen BJP-puolue on voittanut selvästi Intian läntisen osavaltion Gujaratin parlamenttivaalit. Tänään julkaistujen tulosten mukaan BJP sai 117 edustajaa Gujaratin 182-paikkaiseen osavaltioparlamenttiin.

BJP tempaisi näin pitkän kaulan Intian hallitsevaan kongressipuolueeseen, jonka oli tyytyminen vain 57 paikkaan. Vaikka puolueen ennakoitiinkin voittavan hinduenemmistöisen Gujaratin vaalit, sen etumatka kongressipuolueeseen yllätti monet.

Politiikantuntijoiden mukaan Gujaratin vaalitulos voikin ennakoida muutosta myös Intian valtakunnanpolitiikassa.

Gujaratin asukkaissa BJP:n voitto herätti pelkoa levottomuuksien puhkeamisesta. Puoluetta ja sen kiisteltyä johtohahmoa Narendra Modia on syytetty vihan lietsomisesta osavaltion uskontoryhmien välillä muun muassa viimekertaisia parlamenttivaaleja edeltäneissä mellakoissa vuonna 2002.

Väkivaltaisuuksissa sai surmansa jopa 2000 ihmistä. Suurin osa kuolleista kuului osavaltion pieneen muslimivähemmistöön.

Tällä kertaa BJP:n kampanjointia pidettiin kuitenkin aiempia vuosia maltillisempana.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat