Kiinnostaisiko uuden sukupolven supertietokone? Hinta 1,33 miljardia

Kiinan ja Japanin tavoin myös Venäjä aikoo rakentaa uuden sukupolven ”eksa-tason” supertietokoneen vuoteen 2020 mennessä. Koneen rakentaminen saattaa alkaa jo ensi vuonna. Paikallisten asiantuntijoiden mukaan uudelle superkoneelle tulee hintaa arviolta 1,11 miljardia euroa, kertoo CNews-sivusto. Lopullinen budjetti saattaa kuitenkin kohota jopa 1,33 miljardiin euroon.

Mitä tuolla rahalla sitten oikein saa? Maailman supertietokoneista ykköspaikalla on tällä hetkellä japanilainen K computer, jonka suorituskyky on yli 8 petaflopsia, eli 8 000 000 000 000 000 liukulaskutoimitusta sekunnissa. Ensi vuonna K computerin ennakoidaan yltävän 10 petaflopsin suorituksiin.

Venäjällä kaavaillusta superkoneesta on tulossa puolestaan huomattavasti tehokkaampi: Ns. eksa-tason superkoneen rakennus tapahtuu CNews sivuston tietojen mukaan vaiheittain siten, että järjestelmän nopeus olisi 10-15 petaflopsia vuosina 2014-2015. Vuonna 2017-2018 Venäjän odotetaan esittelevän 100 petaflopsin järjestelmän.

Loppuvaiheessa kone siirtyisi sitten eksa-tasolle. Eksa-tasolla puhutaan jo triljoonasta liukulaskutoimituksesta sekunnissa. Numeroin sanottuna nopeus olisi siis 1 000 000 000 000 000 000 laskutoimitusta sekunnissa.

Venäjän suunnittelemaa superkonetta ei suunnitella monialaiseen käyttöön, vaan se valjastetaan strategisesti tärkeiden sektoreiden avuksi, kuten armeijalle ja öljyteollisuudelle.

Lue myös:

    Uusimmat