Kiinan Xi: "Länsimaat ovat eristäneet, piirittäneet ja tukahduttaneet Kiinan"
Kiinan presidentti Xi Jinping syyttää länsimaita Kiinan tukahduttamisesta ja eristämisestä.
Kiina ja Yhdysvallat ovat olleet napit vastakkain viime vuosina muun muassa kaupankäyntiin ja ihmisoikeuksiin liittyvien asioiden vuoksi. Suhteet happanivat entisestään viime kuussa, kun Yhdysvallat ampui alas pallon, jota se väitti Kiinan käyttävän vakoiluun.
– Länsimaat ovat Yhdysvaltain johdolla toteuttaneet Kiinan kaikenkattavan eristämisen, piirityksen ja tukahduttamisen, mikä on tuonut ennenäkemättömän vakavia haasteita maamme kehitykselle, Xi sanoi maan uutistoimiston mukaan kansankongressille pitämässään puheessa.
Kolmanteen perättäiseen presidenttikauteensa valmistautuva Xi sanoi, että viimeiset viisi vuotta ovat tuoneet uusia esteitä, jotka uhkaavat painaa Kiinan taloudellista nousua.
Hän lisäsi, että Kiinalla täytyy olla rohkeutta taistella, kun maa kohtaa syviä ja monimutkaisia muutoksia niin kotimaisessa kuin kansainvälisessä ympäristössä.
Sunnuntaina alkanut vuotuinen kansankongressin kokous on muodollisesti Kiinan korkein valtio- ja lainsäädäntöelin. Todellisuudessa se on enemmänkin kumileimasinparlamentti, joka siunaa hallitsevan kommunistisen puolueen päätökset.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää