Kiinan vienti jyrkässä laskussa - vaateteollisuus vaikeuksissa

Maailmanlaajuinen talouskriisi on johtanut Kiinassakin tuhansien työpaikkojen menetyksiin. Vuoden takaiseen verrattuna Kiinan vienti putosi joulukuussa 2,8 prosenttia, mikä on jyrkin pudotus vuosikymmeneen.

Erityisesti viennistä riippuvainen vaateteollisuus on joutumassa suuriin vaikeuksiin.

Esimerkiksi suurin osa Qingqingin vaatetehtaan tuotannosta menee vientiin, muun muassa Italiaan, Yhdysvaltoihin, Hollantiin ja Saksaan.

Yli 16 vuotta toimineella tehtaalla työskentelee yli 2000 työntekijää. Toimitusjohtaja Fei Jianlin kertoo, että tilausten määrä on ollut viime aikoina laskussa juanin kurssin vahvistuttua.

- Meidän on pakko löytää uusia keinoja, joilla vahvistaa asemiamme. Kustannuksia on pienennettävä, että voimme elää jatkossakin, hän sanoo MTV:n uutisille.

Kiinan kommunistijohto pelkää huonontuneen taloustilanteen johtavan levottomuuksiin, joita on jo esiintynyt tehtaiden suljettua oviansa muun muassa Etelä-Kiinassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat