Kiinan talous on erittäin haavoittuvainen menestystarina

Kiina on yksi maailman suurimpia talousmahteja, mutta samalla kaikkein haavoittuvin.

MTV3:n kirjeenvaihtaja Petri Saraste kertoo Kiinan talouden kasvaneen viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana yhdeksän prosentin vuosivauhtia.

- Toisaalta maan talous on sellaisessa saturaatiopisteessä, että Kiina voi nykyisessä kansainvälisessä taloustilanteessa luhistua, jos kasvu ei jatkukaan viime aikojen vauhtia, Saraste pohtii.

- Kiinan valtiojohtoinen kapitalismi on tavallaan menestystarina, sillä köyhyydestä on noussut 300-400 miljoonaa ihmistä, joilla on nyt ruokaa, autoja ja vaikkapa kodinkoneita. Siellä suunnitellaan laser-aseita, olympialaisissa menestyttiin hienosti.

Kiina on hyvin riippuvainen viennistä. Bruttokansantuotteesta puolet tulee ulkomaisista sijoituksista ja viennistä.

- Kiinan luhistumista ei kukaan halua, myös Suomi on maan taloudesta riippuvainen, Saraste toteaa.

Kiinailmiöiden jäljillä

Saraste kertoo, että toimittajana työskentely Kiinassa on kuin valssia.

- Askel eteen, kaksi taakse. Ulkomaisilla toimittajilla on enemmän vapauksia kuin kiinalaisilla, mutta toisaalta Internetin käyttöä rajoitetaan todella paljon. Esimerkiksi YouTube ja Facebook ovat kokonaan kiellettyjä. Ulkomaisten kanavien televisiolähetyksiä katkotaan, jos ne esittävät kyseenalaista sisältöä.

Sarasteen mukaan Kiina on edelleen luokkayhteiskunta.

- Kiinassa ei oikeastaan demokratiaa tunneta, aina on jokin eliitti johdossa. Jos ei kommunistinen puolue niin sitten joku toinen. Menestyminen liiketoimissa tai korkeakouluun pääsy on sekin paljon eliitin käsissä.

Menestyksen kääntöpuoli

Petri Saraste on toinen Kiinaa käsittelevän tietokirjan kirjoittajista.

Sarasteen mukaan mediassakin on alettu käsitellä maata uhkaavia ongelmia, joihin kuuluvat esimerkiksi korruptio, saasteet ja energiavarojen ehtyminen.

Valtiojohto on Sarasteen mukaan ongelmista tietoinen.

- Se on sitten toinen asia, kuinka tietoisia tavalliset kiinalaiset ovat tilanteesta. Siellä on ikään kuin kahdenlaista tietoa: Kiinan johdon referenssitieto ja sitten se tieto, mitä tavallinen kansa saa tietää median kautta.

- Kiinan maaperästähän erittäin suuri osa on jo saastunut, alle kymmenen prosenttia maasta on maatalouskelpoista. Sama koskee vesivaroja. Tällä hetkellä on käynissä massiivinen muuttoliikenne maalta kaupunkeihin. Sitten, kun rautateiden, maailmannäyttelyiden ja olympialaisten rakentelu loppuu, on valtion vastuulla keksiä töitä näille sadoille miljoonille ihmisille.

Muiksi ongelmiksi Saraste listaa väestön ikääntymisen ja vähemmistöjen hallinnan - Kiinassa asuu yli 50 kansallisuutta.

- Nämä ovat kaikki tikittäviä aikapommeja. On mielenkiintoista nähdä, miten valtiojohto pystyy pitämään langat käsissä lähivuosikymmeninä.

- Kiina on todella haavoittuva maa. Iso maa, isot ongelmat, Saraste summaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat