Kiinan mahdollisesta euroavusta ei vielä yhteisymmärrystä

Euromaiden väliaikaisen vakausrahaston edustajat ovat neuvotelleet Kiinan kanssa maan osallistumisesta Euroopan taloudelliseen auttamiseen.

Kiinassa vieraileva vakausrahaston johtaja Klaus Regling viestitti, että neuvotteluissa ei ole saavutettu vielä merkittäviä tuloksia.

Kiinan varavaltiovarainministerin mukaan maa odottaa vielä lisätietoja Euroopan rahoitusvakausvälineen ERVV:n vahvistamisen yksityiskohdista ennen päätöksiä.

Kiinan on toivottu auttavan euromaita sijoittamalla suuria summia joukkovelkakirjoihin.

Financial Timesin haastatteleman asiantuntijan mukaan Kiina voisi sijoittaa euroalueen vakausrahastoon 36-71 miljardia euroa.

Kiinan ulko- ja talouspolitiikkaan perehtynyt Mikael Mattlin Ulkopoliittisesta instituutista suhtautuu Kiinan sijoitusintoon epäilevästi.

-Kiinan johtajien kommentit viime päiviltä ovat olleet hyvin ylimalkaisia. He ovat sanoneet olevansa valmiita tukemaan globaalin talouden vakautta G20-ryhmän kautta, mikä ei käytännössä tarkoita juuri mitään, Mattlin tulkitsee.

Kiinan voi olla hänen mukaansa vaikeaa selittää kansalle, miksi rahat sijoitetaan ulkomaille.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat