Kiinalaismies joutui rajujen hääpilojen vuoksi sairaalaan – haastaa ystävänsä oikeuteen
Kiinalaismies on haastanut ystävänsä oikeuteen rajuista hääpäivän piloista koituneiden seurausten vuoksi. Kiinassa on perinteisesti tehty morsiusparille jäyniä ennen häitä, ja nyt ministerit ovat tuominneet perinteen, sillä jekuilla on ollut taipumus riistäytyä käsistä.
Kiinalainen sulhanen, nimeltään Ai Guangtao, aikoo haastaa ystävänsä oikeuteen, koska hän joutui makaamaan hääpäivänään sairaalassa kaverien keksimien rajujen hääpilojen takia. Lisäksi hänen maksettavakseen tuli auto-onnettomuudesta johtuva valtava lasku, kertoo muun muassa Fox News -sivusto.
Pilat riistäytyivät käsistä
24-vuotias mies joutui kärsimään kovaa höykytystä osana perinteistä kiinalaista hääpäivän perinnettä marraskuussa Guizhoun provinssissa Lounais-Kiinassa. Tapahtumaa todistaneet sukulaiset kertoivat kiinalaiselle The Paper -uutissivustolle, että ystävät heittelivät sulhasta kananmunilla, oluella ja musteella samalla, kun mies oli menossa hakemaan morsiamensa tämän kotoa. Tämä on osa rituaalia, mutta tilanne riistäytyi käsistä.
Lisäksi sulhaseen kiinnitettiin teipillä sähkönapa ja hän oli vain alusvaatteisillaan. Samalla ystävät hakkasivat häntä bambukepeillä. Sen jälkeen ystävät piirittivät hänet ja ahdistivat hänet nurkkaan lähellä moottoritietä. Mies yritti paeta pilantekoa ja juoksi liikenteen sekaan.
Sulhanen kertoi Btime.com-verkkosivulle, että hän menetti malttinsa sen jälkeen, kun ystävät heittivät hänen päälleen mustetta eikä nähnyt enää kunnolla.
– Joku jahtasi minua enkä musteen takia nähnyt mitään. Tulin jotenkin juosseeksi moottoritiellä jonkun jahdatessa minua, Guangtao kertoi.
Pian tämän jälkeen hänen ystävänsä kuulivat jarrujen kirskuntaa ja törmäyksen ääniä moottoritieltä. Guangtao makasi maassa, sillä auto oli osunut häneen.
Guangtaoon osunut BMW oli yrittänyt ensin väistää miestä ja törmännyt sitten moottoritien katusulkuun. Auto vaurioitui pahasti. Guangtao joutui sairaalaan kolmeksi viikoksi, sillä hänen kallossaan oli murtuma ja hänellä oli sisäistä verenvuotoa.
Sulhanen joutuu maksamaan korvauksia
Liikenneviranomaiset totesivat, että Guangtao oli syyllinen onnettomuuteen ja auton saamiin vaurioihin. Myöhemmin joulukuussa autovakuutusyhtiö vaati Guangtaolta 30 000 juanin eli noin 3 800 euron korvausta. Sulhanen päättikin haastaa ystävänsä oikeuteen, sillä he olivat suunnitelleet kyseisen ohjelmanumeron.
Guangtaon sukulaisten mukaan miehellä ei ole varaa maksaa tuollaista laskua. He ovat joutuneet keräämään lääkärikustannuksiin tähän mennessä jo 6 000 juania eli 770 euroa.
NZ Herald -sivuston mukaan kyseiset rankat hääperinteet ovat peruja menneiden aikojen järjestetyistä avioliitoista. Ystävät ja sukulaiset tekivät piloja murtaakseen jään morsiamen ja sulhasen välillä, kun nämä kohtasivat ensimmäistä kertaa. Muutamien vakavien sattumusten jälkeen Kiinan siviiliasioista vastaava ministeriö on tuominnut kyseisen toiminnan.
Lähteet: Nzherald.co.nz, Foxnews.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää