Sulhasen ystävä "pilasi" suloisen ryhmäkuvan vahingossa – huomio kiinnittyy väkisinkin yhteen asiaan: "Minulla ei ollut hajuakaan"
Sulhaspoika havaitsi varastaneensa huomion hääjuhlista otetussa kuvassa.
Brennan Young, 23, kertoo viraaliksi levinneellä videollaan, kuinka hän "pilasi" suloisen hetken ystävänsä häissä. Videolla Young esittelee kuvan, jossa häiden kaikki sulhaspojat seisovat ympyrässä rukoilemassa alttarille astelleen ystävänsä puolesta. Huomio kiinnittyy kuvassa väistämättä kuitenkin puhtaasti Youngiin.
– Yritin vetää housuni ylös, jotta ne istuisivat paremmin nilkkojeni ympäriltä, mitä ne tekevätkin. Mutta kuten näette, takapuoleni näytti tuolta koko illan, Young kertoo videolla.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Videolla jaetussa kuvassa näkyy, kuinka Youngin tiukasti ylös vedetyt housut ovat liimautuneet huomiota herättävästi miehen pakaravakoon.
Mies vakuuttaa videolla, ettei hänellä ollut aavistustakaan takapuolensa tilanteesta, ennen kuin hänelle lähetettiin kyseinen otos ja vitsailtiin miehen näyttävistä pakaroista.
Young kertoo People-lehdelle, että kuullessaan tapahtuneesta hän tunsi ensin "syvää häpeää", mutta loppujen lopuksi hän osasi ottaa vaatemokansa huumorilla.
– Nauroin niin lujaa. Tiesin, että housuni aiheuttivat minulle ongelmia, mutta minulla ei ollut hajuakaan siitä laajudesta, millä se tapahtui siellä takana.
"Jos et voi nauraa sille..."
Young kertoo keskittyneensä siihen, että hänen paitansa pysyisi housujen sisällä ja housut istuisivat nilkoista.
– Olin jatkuvasti nostamassa housujani ylemmäs, mutta oloni oli niissä ehdottomasti epämukava.
Young kertoo olleensa koko päivän perheensä ja ystäviensä kanssa, eikä kukaan sanonut mitään.
Youngin videosta tuli huikea hitti, mikä miellyttää myös hääparia, Alyse ja Owen Dalya.
– Häämme olivat muutenkin mahtava päivä, tämä oli vain piste i:n päälle! Emme koskaan kuvitelleet, että miljoonat ihmiset olisivat nähneet osan häistämme, mutta emme ainakaan uskoneet, että niin tapahtuisi Brennanin poskien vuoksi, hääpari toteaa Peoplelle.
Young suosittelee samaan tilanteen ajautuneita ottamaan iisisti.
– Jos et voi nauraa sille, olet liian ankara itsellesi.
Katso myös: Tämä kaaso pisti kropan likoon hääparin valokuvauksissa
Lähde: People
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää