Kiiltokuvilla iloa lasten kalusteisiin

Tylsä, kulahtanut tai muuten vain silmiä hivelemätön huonekalu herää uuteen loistoon, kun koristelet sen kiiltokuvilla. Lapsuudesta tutut kiiltokuvat tarjoavat monta erilaista tarina- ja värimaailmaa, joista voi valita huonekaluun sopivan. Isoisän tekemä jakkara piristettiin ruusukuvioiduilla kiiltokuvilla lastenhuoneen käytännölliseksi kukkaseksi.

Muistatko vielä kiiltokuvat, kiltsut eli muistit? Ennen kiiltokuvia vaihdeltiin ja annettiin ystäville muistoksi. Niillä koristeltiin itse tehtyjen ystäväkirjojen sivuja ja viereen kirjoitettiin pieni loru tai riimittely ystävyydestä. Tarkimmat arkistoivat keräämänsä kiiltokuvat albumeihin, suojamuovin alle katseltaviksi. Mutta miksi piilotella kiiltokuvia albumien kätköihin, kun niitä voi käyttää myös sisustuksessa?

Isoisän nikkaroima jakkara oli odottanut viimeistelyä jo muutaman vuoden. Sorvatut jalat olivat eri väriset kuin istuinosa ja jakkara kaipasi muutenkin pientä yleisilmeen päivitystä.

Jakkara maalattiin kalustemaalilla kahvilla maustetun maidon väriseksi. Hempeä väri on hyvä tausta kiiltokuville, jotka saavat viedä kaiken huomion. Koska jakkara oli jo pohjamaalattu isoisän verstaalla, riitti yksi maalauskerta. Maali sai kuivua vuorokauden ennen puuhan toista vaihetta.

Tarkoin valitut ruusukuvat leikataan siisteiksi ja sommitellaan jakkaralle ennen liimausta. Liimaamiseen voi käyttää tavallista yleisliimaa vedellä laimennettuna tai niin liimana kuin suojaavana lakkanakin toimivaa decoupage- eli serviettilakkaa. Liima levitetään kiiltokuvan taakse siveltimellä ja kiiltokuva asetellaan paikalleen. Liimauksessa hyvänä apuna toimivat puuvillaiset maalarin hanskat, joilla voi tasoitella kiiltokuvan paikalleen ja painaa mahdolliset ilmakuplat pois. Kun kaikki kiiltokuvat ovat löytäneet paikkansa, annetaan niiden kuivua.

Kun kiiltokuvat ovat varmasti kuivahtaneet paikoilleen sen verran, etteivät ne siirry lakkasudin mukana, suditaan kuvien päälle suojaava lakkakerros. Mattapintaiseen maalipintaan liimatut kiiltokuvat jämähtävät paikalleen nopeasti ja ensimmäisen lakkakerroksen voi sutia heti liimauksen jälkeen. Kolme lakkakerrosta tekee jakkaralle likaa hylkivän ja helposti pyyhittävän pinnan. Serviettilakka on märkänä valkoista mutta muuttuu kuivana värittömäksi.

Teksti: Henna Kekki

Kuvat: Mikko Kekki

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat