Kiander haluaisi Suomeen oman liikepankin

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander pitää valtion oman liikepankin perustamista yksinkertaisimpana ratkaisuna rahoituskriisiin

Kiander sanoo Uutispäivä Demarissa, että liikepankin perustaminen on kuitenkin vaikeaa, ja esittää, että Suomen ja Ruotsin hallitukset sopisivat keskenään valtion omistuksen lisäämisestä Nordeassa.

Kiander perustelee kantaansa sillä, että valtion omistamalta pankilta ei pääoma loppuisi yhtä helposti kuin yksityisiltä.

Helsingin kauppakorkeakoulun professorin Jarmo Leppiniemen mielestä ehdotus ruokkii lamaa.

- Edellisenkään laman aikana ei tarvittu pankkien yhteiskunnallistamista. Yhteiskunta käyttää muutenkin rahaa, joten olisi mieletöntä käyttää rahaa pankkiosakkeiden ostamiseen, Leppiniemi sanoo Huomenta Suomen puhelinhaastattelussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat