Keskustan Emu-aloitetta ei haluta käsittelyyn

Keskustaopposition eduskunnassa tekemä aloite Emu-kansanäänestyksestä jätetään mahdollisesti ja vastoin odotuksia käsittelemättä. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat viestittivät tänään perustuslakivaliokunnalle, että aloitetta ei olisi syytä ottaa käsittelyyn. Puheenjohtajat keskustelivat asiasta iltapäivän lopulla.

Ryhmäjohtajien kantaa pidettiin yllättävänä, sillä valiokunnan puheenjohtaja Ville Itälä (kok.) on lähtenyt siitä, että aloite käsitellään ja tuodaan eduskunnan täysistunnon päätettäväksi vielä ennen joulua. Asia oli aiemmin iltapäivällä esillä eduskunnan puhemiesneuvostossa, joka jo sovitteli sopivaa aikaa aloitteen täysistuntokäsittelylle. Keskusta esittää lokakuun lopulla jätetyssä aloitteessaan, että Suomen Emu-jäsenyydestä järjestettäisiin neuvoa-antava kansanäänestys.

Hallituksen suunnitelmiin ei kansanäänestys kuulu, ja alusta alkaen onkin ollut selvää, että keskustan aloitteella ei ole läpimenon mahdollisuuksia. Valiokunnan odotettiin kuitenkin ottavan aloitteen käsittelyyn, jotta oppositio ei saisi toisenlaisesta ratkaisusta ylimääräistä asetta tulevan Emu-ratkaisun alla.

Kokoomuksen Ben Zyskowicz perusteli ryhmäjohtajien torjuvaa kantaa tavanomaisella käytännöllä. Valiokunnissa nostetaan käsittelyyn yleensä vain aloitteet, joiden allekirjoittajina on yli puolet kansanedustajista.
-Katsottiin, että ei ole syytä tehdä poikkeusta normaalista menettelystä, hän sanoi.

Keskustan aloitteen erikoiskohtelua ei pidetty perusteltuna myöskään siksi, että valiokunnassa on maannut ilman käsittelyä Esko Seppäsen (vas.) jo keväällä 1995 tekemä samansisältöinen aloite.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat