Mainos

Kesäteatterikausi pyörähtää vauhdilla käyntiin

Kesäteatterien sesonki on kuumimmillaan; ensi-iltaan tulee tällä viikolla noin 80 näytelmää.

Suomessa ahkeroi lähes 300 kesäteatteria, juuri nyt eletään vilkkainta aikaa. Tällä viikolla ensi-iltaan tulee noin 80 näytelmää. Suurin ensi-iltasuma on tulevana perjantaina, jolloin starttaa 23 kesäteatterinäytelmää.

Kesäteatterit luottavat edelleen kansankomedioiden ja musiikkinäytelmien vetovoimaan. Peräti 82 prosenttia näytelmistä on tänä kesänä kotimaisia.

Lahdessa asuvan Heikki Luoman näytelmiä pyörii tänä kesänä peräti 11 teatterissa. Osa Luoman maalaiskomedioista on tuttuja televisiosta, kuten Matkalaukkukostaja ja Vain muutaman huijarin tähden.

Luoma on tarinoissaan käsitellyt paljon lähihistoriaamme ja siirtolaisuutta, niistä kertoo myös evakkonäytelmä Vieraas maailmas.

Kesän ylivoimaisesti suosituin näytelmä on Markku Pölösen Onnen maa, alunperin elokuvaksi tehty kertomus tangon taiasta ja tuhlaajapoika Tenhon paluusta juurilleen Pohjois-Karjalaan.

Jos lähimmän kesäteatterin esitys ei tunnu oikein kiinnostavalta, läheltä löytyy todennäköisesti hyviä vaihtoehtoja. Suomessa on yli 280 kesäteatteria. Osa niistä on aloittanut kautensa ja kiireisimmät päättäneetkin, mutta esityksiä riittää varsinkin heinäkuussa.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 29.06.2004)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.